maanantai 7. tammikuuta 2013

Taloudesta

Ensin oli Sauli, sitten tuli Jyri ja oli listan jatkona vielä muitakin. Ilpokin. He kaikki ovat valmiita alentamaan palkkojaan. He ihan totta, Suomen kerma, ovat valmiita luopumaan osasta palkastaan. Minua ajatus kiinnostaa kovasti. Ajatus on oikeansuuntainen, johtajat ja ylin kymmenes tulolistoilta voisi helposti alentaa palkkojaan hiukan. Toki he voisivat maksaa myös veroja enemmän.

Niinistö meni heti korjaamaan, että ei ajatuksellaan halunnut olla esimerkkinä työntekijöille, että heidän tarvitsisi alentaa palkkojaan. Häkämies ja Kokkila eivät sen sijaan olleet aivan samoilla linjoilla, he ajattelivat todennäköisesti, että duunari on aivan valmis seuraamaan herrojen esimerkkiä tuosta noin vain. Minä olen myös valmis seuraamaan herrojen esimerkkiä vaikka heti, kun oma varallisuuteni on samalla tasolla Kokkilan kanssa. Mies nimittäin samaan aikaan sai läpi golf-kylpyläkeskuksensa kiistellyt ympäristöluvat Etelä-Portugaliin. Hän siis rakennuttaa sijoitusyhtiönsä kautta noin 200 miljoonan euron lomakeskuksen rikkaille.

Eikä noilla kahdella muullakaan hepulla heikommin mene (http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/54997-jyri-hakamiehen-siirto-palkka-nousee-15-100-eu-kk ja http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/116267-13-300-%E2%82%ACkk-%E2%80%93-uudelle-presidentille-heti-palkankorotus .) Kyllä sitä itsekin voisi pari tonnia palkasta poistaa, kun se lipsahtaisi noille lukemille.

Miettiessä kysymykseen nousseita populistisia ajatuksia, en voi kieltää niitä lainkaan. Minusta tällainen ulostulo on sekä populistinen että toisaalta hyväkin asia, jos se johtaisi rikkaiden joukkoryntäykseen kansantalouden ja hyvinvoinnin puolesta. Sitä ei kuitenkaan ole ilman tietynlaista pakkoa (veroa) luvassa. Amerikassa tähän pakkoajattelumalliin on lähtenyt mukaan joukko rikkaita, lähinnä Warren Buffettin ansiosta. Tällaisen ehdotusmallin hän, eräs maailman rikkaimmista ihmisistä, kehitti. Suomessa summat voisivat olla pienempiä, mutta progressio mahdollisesti jopa suurempi? 5%-45%? (http://www.talouselama.fi/uutiset/warren+buffett+ehdotaa+rikkaille+uutta+veroa++toimisi+suomessakin/a2157163)


Tällainen Buffettin ehdotuksen kaltainen ajatusmalli toisi OIKEASTI tuloja valtiolle. Silloin saavutettaisiin pienen puron sijasta iso joki kohti valtion tulovirtaa. Tällä hetkellähän pääomatulo on käytännössä tasavero, josta sekä minä muutaman satasen pääomatuloistani että Ilpo Kokkila 1,3 miljoonan pääomatuloistaan maksaa samaa 30%:n veroa. Ehkä siihen voisi pienen/suuren progression luoda, niin duunariakin kiinnostaisi ehkä olla osaomistajana firmassa, jossa hän tekee töitä. Samalla hänellä olisi myös vähän äänivaltaa yrityksen toimintaan...