Oi Rovaniemi!

Minä olen huomannut, että tässä kaupungissa on nyt satanut lunta. Rovaniemen kaupunki ei selvästikään ole. Tai siis firmat, jotka tekevät töitä kaupungille. Ne firmat ja kaupunki, joiden tulisi hoitaa teidemme kunnossapito, ovat unessa. Oli vaalit, oli kivaa, on tekemistä, mutta nyt pitäisi saada noi tiet kuntoon.

Minä olen nimittäin huomannut lumentulon kauniiden maisemien lisäksi myös siinä, että pyöräni seilaa lumimassojen seassa ensinnäkin selkeästi heikommin eteenpäin kuin auratulla tiellä ja sen lisäksi myös sivuluisusta olen löytänyt itseni useammankin kerran. En ole toistaiseksi saanut itseäni rikki, mutta eiköhän se ole lähinnä ajan kysymys, milloin joku saa. Se on kivuliasta, se vaatii erikoissairaanhoitoa ja muistelisin, että se on kallista.

Kallista on toki myös ajaa teitä puhtaaksi lumesta, mutta sillä pitää kansaa pimeän talven aikana huomattavasti tyytyväisempänä. Talvipyöräilemään lähteminen ei missään nimessä ole helppo valinta lämpimän auton ollessa vaihtoehto, mutta auraamalla tekisitte sen edes mahdolliseksi valinnaksi.

Tänä talvena toivon teidän ajavan pyörätiet myös omakotitalojen edestä, mikäli talon asukkaat eivät siihen kykene kohtuullisessa ajassa. Silloin teillä on käsitykseni mukaan myös oikeus kerätä talon asukkailta kuluista osa. Tehkää tänä talvena pyöräilystä meille pyöräilijöille nautinto, kiitos!

PS. Jos mitään ei tapahdu, otan teihin yhteyttä entistä useammin.

Vaalit

Oli ja meni. Olen tyytyväinen, että ne ovat nyt ohi. En päässyt sisälle, mutta sain 50 ääntä. 63 olisi riittänyt varapaikalle. Tämä ei kuitenkaan häiritse minua. Olen tyytyväinen siihen, että minuun luotettiin, edes tämän verran. Tästä on hyvä jatkaa.

Mielestäni en tietyllä tapaa olisi ollut vielä valmis politiikkaan, sen takia luovutin näiden vaalien osalta jo aiemmin. En osaa enkä oikeastaan haluakaan oppia kiertelemään ja kaartelemaan sanoissani, satutan ja suututan varmasti monia, mutta toisaalta minulla ei ole silloin omantunnon katkeraa tuskaa kannettavani, sanoin ja aion sanoa, mitä tarkoitin.

Elän tällä hetkellä vaikeaa aikaa, nuorena pitäisi tehdä politiikkaa, että olisi nuoria päättämässä asioista. Nuorena pitäisi myös tehdä töitä ja elää elämää, että tietäisi, mistä puhuu, kun tekee politiikkaa. Tämä iskostui minulle viime juhannuksena ja olen pohtinut sitä ajatusta, sen takia en pitänytkään parhaana ajatuksena sitä, että nyt löisin itseni läpi poliittisella kentällä. En olisi ollut paras mahdollinen tekijä politiikan maailmaan, minun täytyy kerätä vielä hiukan kokemusta ja näkemystä, ehkä pehmentää joitakin kantojani ja koventaa joitakin. Tuntea se, miltä tuntuu oikeasti tehdä töitä, oikeita töitä. Minä olen vain kirjoittanut, "leikkinyt" sotaa, valmentanut jalkapalloilijoita ja tehnyt pieniä pätkiä sitä sun tätä. Haluaisin tehdä vielä vaikka mitä ennen kuin juurrun mahdollisesti opettajan ammattiin tai toimistoon jonnekin. Haluan kokea sen fiiliksen, kun aamulla vituttaa herätä duuniin. Minulla ei ole koskaan ollut sitä.

Jos saisin valita tulevasta elämästäni jotain, saisin aluksi Opiskelijoiden Liikuntaliiton pestin, johon olen hakenut. Olisin myös mielelläni käytettävissä Rovaniemen liikuntalautakuntaan, mikäli sinne minut halutaan. Toki on myös olemassa mahdollisuus, että liikunta-, kulttuuri- ja nuorisolautakunnat yhdistetään, jolloin pestistä saattaa olla myös muita kiinnostuneita ja kansanvalinnan mukaisesti, enemmän ääniä saaneet kuuluvat totta kai edelle valinnoissa. Minä olen tyytyväinen vaalien tulokseen muuten, mutta nuoria olisi saanut olla hiukan enemmän läpimenneiden listalla. Heikki Autto ja Liisa Ansala vetivät mukanaan läpi laajan joukon keski-ikäisiä, mutta eivät juurikaan muita nuoria. Micke Kari pääsi Kokoomuksen listalta läpi ja jätti varapaikoille huomattavasti iäkkäämpiä "kilpakumppaneita." Meidän listaltamme pääsi läpi Tiina Outila. Koittakaahan porukalla tehdä Rovaniemestä vähän pirteämpi paika.

Pakko sanoa, että Perussuomalaisten vaalivoitto tässä mittakaavassa tuli yllätyksenä. Pelolla odotan, mitä tulevan pitää. Mukava kuitenkin ruveta seuraamaan kunnallispolitiikkaa hiukan lähemmin tästä lähtien.

Samalla julistan kampanjani avatuksi. En tiedä, mitä kohti kampanjoin, mutta tavoitteena on mennä läpi, kävi miten kävi ja oli vaalit mitkä tahansa. Itseäni en myy ja aatettani en vaihda. Solidaarisuus ja tasa-arvo ovat isoina teemoinani, kunnes luovun ajattelusta.

Antti, nyt olen luovuttanut.

Luovutin. Mietin, että kerronko tämän ennen vai jälkeen vaalien? Kerron nyt ennen virallista vaalipäivää. Olen luovuttanut tämän kampanjan suhteen. En osaa pyrkiä ja pyrkyröidä. Olen huono kampanjoimaan itseäni, mutta lupaan, että olen ehdolla myös seuraavissa vaaleissa, mitä edessä on. Ainoa ehto on, että minut pyydetään ehdokkaaksi.

Tämä kampanja oli minulle käytännössä ensimmäinen, vaikka olin jo toista kertaa ehdolla. Ensimmäisellä kerralla olin armeijassa enkä kampanjoinut juuri lainkaan. Nytkään en kampanjoinut ainakaan liikaa, mutta jonkun verran silti. Seurasin läheltä ehdokkaita ympärilläni ja kaupungissani Rovaniemellä. Ihmisten tarmo on viimeisen kuukauden perustunut oman esilletuomisensa toistamiseen. Kyllästyin siihen tietyllä tapaa. Tämä kampanja kasvatti minua itseäni silti älyttömän paljon. Olen ymmärtänyt, että minä en halua tehdä mitään kahden kuukauden kampanjaa ja hymyillä valokuvissa sen jälkeen. Olkoon seuraavat vaalit, mihin minua kysytään ehdokkaaksi sitten vuoden, kahden tai viidenkymmenen vuoden päässä, on minun kampanjani jatkuvaa.

Minun kampanjani kohti seuraavia vaaleja on alkanut, se on elinikäinen. Käyn sitä kotona, toimistolla, töissä, harrastusmaailmassa, illanistujaisissa, baareissa, missä ikinä olenkaan. Kampanjani pääteema on puuttua epäkohtiin. En välttämättä ole kaupunginvaltuustossa sitä tekemässä ensi kaudella, ehkä jossain lautakunnassa, mutta ainakin olen edelleen ihmisten parissa. Siellä on mielestäni tehtävä suurimmat muutokset, siellä on puututtava epäkohtiin. Jos emme tee sitä ihmisten kanssa keskustellen, kansaa kuunnellen ja suurimman hyvän periaatteella, olemme vain yksiä kumileimasimia ja päännyökyttelijöitä vahvimman edessä.

Otsikoin kirjoitukseni ystävälleni, joka on tukenut minua vaalikampanjani aikana tarjoamalla vaalitoimiston (oman kämppänsä) käyttööni internetteineen ja ollut hyvänä tukena tänä syksynä, joka tuntuu olleen melko monille tutuille, kavereille ja myös minulle hyvin raskas erityisesti opintojen ja näin ollen yleisen hyvinvoinnin kannalta. Luovuttaminen sopii teemaan hyvin. Luovuttakaa jossain ja tehkää toinen asia hyvin, se riittää.

Itse käyn nyt opintojani itselleni parhaalla tavalla, siihen kuuluu, että viimeistelen vähintään yhden opintopisteen joka viikkoa. Mikäli teen viisi pistettä viikossa, suon itselleni viikon loman. Se sopii minulle rytminä.

PS. Jos jollakin on tarjota minulle töitä, ihan mitä tahansa, ottakaa yhteyttä.

Vaalien ensimmäinen äänestyspäivä ja minä puhun perustulosta.

147 on vaikea luku, seiska ja ykkönen sekä ykkönen ja seiska tuntuvat menevän ääntenlaskijoilta silloin tällöin sekaisin ja osa äänistä saatetaan hylätä, kun joku ei saa numeroista selvää. No toivottavasti niin ei käy tänä vuonna, ei ainakaan näissä vaaleissa.

Sillä luvulla voi kuitenkin saada läpi minut. Olen kirjoitellut sitä sun tätä tähän blogiin, nyt kirjoitan jotain, mikä liittyy mielestäni olennaisesti poliittiseen päätöksen tekoon, ihmiselämään Suomessa ja rahaan, mutta ei oikeastaan millään lailla kunnallispolitiikkaan. Kirjoitan henkilökohtaisen optimistini lukiossa tekemän ideoinnin perustulosta. Tehdessäni tämän olin valmis keskeyttämään lukion kesken, menemään ehkä johonkin "oikeisiin" töihin silloisista töistäni ja valmensin jalkapallojengiä. Elämä oli samaan aikaan hyvin erilaista kuin nykyään. En osannut oikein juuri täysi-ikäisenä ymmärtää, mikä arvo koulutuksella on. Moni sen ikäinen ei ymmärrä.

Minun perustuloajatelmani on tehty, niin kuin suurin osa ideoinneistani valvotun yön viimeisinä tunteina, jolloin oikeasti tunnen monesti olevani älykkäimmillään. Jonkun mielestä idea voi silti olla naiivi ja toteuttamiskelvoton, minä pidin sitä edelleen hyvänä, kun löysin sen paperille kirjoitettuna viime kesänä.

Perusidea on, että jokaisen ihmisen, joka haluaa perustuloa nauttia, on suoritettava toisen asteen koulutus. Vaihtoehtona on tehdä kaksi vuotta töitä avoimilla työmarkkinoilla. Tällöin olisi oikeutettu kokonaiseen perustuloon, joka minun papereissani oli merkattu 600 euroon, mutta myöhemmin olen miettinyt, että summa voisi olla jonkun verran korkeampi. Sitä saisi jokainen suomalainen täysi-ikäinen kriteerit täyttävä henkilö opiskelijanrentusta sodat sotineeseen entiseen yritysjohtajaan.  Myös Björn Wahlroos saisi sitä, mikäli vain viettää vähintään puolet vuodestaan Suomessa ja omaa kotiosoitteen Suomesta.  Tämä sääntö toki koskisi myös muita kuin Nallea.

Mielestäni etuja nykyiseen systeemiin on ehdottomasti se, että opiskelijaa ei lyödä päähän sen takia, että hän ei ole työttömänä kotona. Tämän lisäksi olisi mahdollista tehdä mitä tahansa työtä, mitä vain tarjottaisiin. Tärkein etu olisi kuitenkin se, että nuori, joka nyt lipsahtaa ulos koulusta, tajuaisi, että jotain koulua tarvitsee käydä. Silloin saa täyden perustulon. Toisen asteen koulutuksen tai työkokemuksen puutteesta rokotettaisiin niin, että käytännössä koulutus- tai työpaikan vastaanotto on erittäin kannattavaa.

Joku voi sanoa, että tällainen systeemi pakottaa opiskelemaan tai töihin, ei pakota, se vaan laskee elintasoa, mikäli ei tee mitään. Toisaalta, voihan juuri lukion käynyt kaveri jäädä laakereille lepäämään ja juomaan kaljaa kotiin, sitten jää. Me emme sille mahda mitään, mutta olemme poistaneet byrokratian, jonka monet kokevat tuossa tilanteessa raskaaksi. Ehkä se energia suuntautuu itsensä kehittämiseen. Toisaalta, jos ihminen nauttii kaljanjuonnista, emme me voi häntä pakottaa pois siitä. Pakko ei toimi.

Meidän, jotka emme ihan pelkästään juo kotona kaljaa ja vielä ahkerampienkin täytyy vain pyrkiä kehittämään tätä järjestelmää niin, että työntekeminen, opiskelu ja itsensä todellinen kehittäminen ovat mielenkiintoisempia vaihtoehtoja kuin kotona Facebookin, pleikkarin ja telkkarin ääressä istuminen. Totta kai yksilöllä on vastuu loppujen lopuksi tekemisestään, mutta juuri siksi emme voi pakottaa ketään. Tällainen perustulomalli kuitenkin ohjaisi hyvälle tielle.

Myöhemmin tuollaa lukiotaipaleellani isäni teki vastaavan tyylisen ehdotuksen minulle, kertakorvaus yo-lakista. Olen varsin tyytyväinen, että teki. Kiitos. En ole käyttänyt tuota rahaa mihinkään, mutta ilman isäni rahallista panostusta minä en olisi valmistunut neljässä vuodessa lukiosta. Ehkä tämä toimisi myös muille siinä iässä oleville, vaikka raha tulisikin vähittäin, käyttöön ja yhteiskunnan verovaroista.

Mitä minä voin tehdä juuri sinulle?

Minä ajan koulutuksen kehittämistä, lasten ja nuorten hyvinvointia, harrastuspaikkojen ja -mahdollisuuksien kehittämistä. Toivon hyviä asioita ekologisten ratkaisujen tekemiseksi niin kaavoituksessa kuin päivän päätöksissäkin. Mitä pystyn todellisuudessa tekemään on varmasti hyvin vähäistä koko maailman mittakaavassa, mutta pelkästään yhdessä kaupungissa olosuhteita voidaan parantaa huomattavasti.

Parannusehdotukseni ovat kuitenkin hyvin yleismaailmallisia. Kun joku tulee kysymään minulta, että "Mitä sä voit tehdä mun hyväksi?" ja vastakysymkseeni "Mitä haluaisit tässä kaupungissa parannettavan?" saan "En tiedä" -tyylisen vastauksen, niin voin vastata suoraan. Voin hymyillä ja kertoa, että asiat tulevat kehittymään, jos minua äänestetään. En voi kuitenkaan luvata, että parannan juuri sinun toivomiasi asioita, mikäli sinä et toiveitasi ääneen minulle kerro.

Keskustelukulttuurin puuttuminen on tämän yhteiskunnan suurin murhe. Kun me kohtaamme ongelman, oli se millainen tahansa, me painumme kotiimme ja kiroamme sitä. Vaihtoehtoisesti voisimme koittaa ottaa härkää sarvista ja tehdä asialle jotain. Mikäli saat huonoa palvelua kaupassa, turhaan sitä kotona vaimolle kiroat, sano myyjälle suoraan, että toivoisit saavasi parempaa palvelua. Mikäli mopomuksut ajelevat nurmialueella mopoillaan, niin asiasta voi huomauttaa suoraan heille. Mikäli peruspalveluita tulisi kehittää, asiasta täytyy nostaa keskustelua esille, tämä on helpointa tutun päättäjän kautta. Mikäli minä päättäisin asioista, olisin enemmän kuin tyytyväinen, kun ihmiset laidasta laitaan ystävistä tuntemattomiin, tulisivat kysymäään voisinko tehdä asialle X jotain.

On käytännössä aivan sama, että pääsenkö läpi vai en. Tulen silti ottamaan jatkossa huomattavasti aktiivisemmin keskusteluun ongelmakohtia ja koitan saada asiat kehittymään kokemani yhteiskunnallisesti suurimman hyvän mukaisesti, mikäli vain päättäjiä suinkaan kiinnostaa. Tutut tekevät monesti enemmän asioiden eteen kuin täysin tuntemattomat päättäjät jossain Arkadianmäellä. Tämän vuoksi kunnallisvaalit ovat tärkeä paikka ratkoa asioita juuri yhden kuntalaisen hyödyksi. Minä voin olla se tuttu, jolle on helppo kertoa omasta mielestä tapahtuneista vääryyksistä tai mahdollisista kehitysehdotuksista.

Mikäli tällaisia ehdotuksia ei tule, ajan edelleen koulutuksen kehittämistä, lasten ja nuorten hyvinvointia, harrastuspaikkojen ja -mahdollisuuksien kehittämistä. Ja toivon ekologisten ratkaisuiden lisäksi maailmanrauhaa ja globaalia ay-liikettä...

Kampanja todenteolla käyntiin.

Viikonloppuna aloitin oman kampanjani tosissaan. Kävin Lordiaukion standilla seisoskelemassa ja keskustelemassa ihmisten kanssa pari tuntia, tämän jälkeen siirryimme ystäväni kanssa Hirvikariin, jossa luokanopettajaopiskelijat viettivät tutustumisviikonloppuaan ja kampanjointi jatkuikin puoliviiteen saakka. Asiallisen oloista porukkaa olivat myös nuorimman polven OKLlaiset. Sunnuntaiaamusta kävin hakemassa voimia tulevaan kampanjaan Hirvikarin maastosta kevyellä lenkillä ja täytyy myöntää, että jokivarresta löytyy mahtavia maisemia.

Loppusunnuntai kuluikin kavereiden luona kampanjaa tehden. Ylen vaalikone loppuun, muutamaan muuhun vaalikoneeseen vastailua myös, hajoaminen MTV3:n vaalikoneeseen, joka ei ainakaan kaverin Macbook Prolla pelittänyt lainkaan. Hyvää ruokaa ja hyvää seuraa, ei lainkaan paha sunnuntai. Lisäsinpä nettiin muutaman uuden kuvankin, virallisen kampanjakuvan. Sitä voi käydä väijymässä osoitteessa www.facebook.com/luotolanville . Tämän lisäksi ihmettelin kovasti jälleen kerran blogini lukijamääriä, eilen meni rikki 1300 lukijaa. Huh huh, kiitoksia kaikille.

Keskustelut ihmisten kanssa Lordiaukiolla, Hirvikarissa ja blogini lukijamäärät ovat saaneet itsessäni kampanjaani positiivisen vireen. Aluksi tuntui, että ehkä yksi tai kaksi ihmistä sieltä tai täältä on lueskellut tätä ja aikoo EHKÄ äänestää minua. Mutta nyt alkaa tuntua, että toistaiseksi tehty työ ei ole ollut turhaa. On mukavaa kuulla positiivista palautetta, vaikka en mielestäni osaakaan ottaa sitä vastaan kovin hyvin. Kiitän kuitenkin kaikista hyvistä (ja pahoista) sanoista, mitä minulle on sanottu.

Kun kampanja on näin potkaistu käyntiin, aion entisestään aktivoitua ja siirtyä yhä useammin Maakuntakadun kampanjatoimistosta (kaverin kämpältä) kohti ihmisten ilmoja ja olla paikalla paneeleissa ja tapahtumissa, en välttämättä panelistina, mutta yleisössä kuuntelemassa eri ehdokkaiden ajatuksia. Tulkaa toki rohkeasti juttelemaan ja kyselemään, kyseenalaistaakin saa ja pitää, ilman keskustelua ei synny uusia ajatuksia.