VR:lle, ilman rakkautta.

Pikainen runonmuotoinen palaute VR:n ylimmälle johdolle:

Yhdessä istuitte hallituksessa iltaa,
ette todellakaan rakennelleet pilvilinnaa,
teitte päätöksiä rajuja,
päätitte lopettaa palveluita.

Onhan meillä kone ja internet,
sillä kansamme pärjätköön,
te monopolin miehet palkkanne nostatte,
toivotte suurempia tulospalkkioita, nauratte.

Työläinen kassalta irtisanotaan,
valat kokouksessa vannotaan,
enää ette tyydy palvelemaan kansaa,
rakennatte internet-alennuksilla ansaa.

Nyt lähti kassalta Tarja, Marja ja Tino
asemalle jäi vain uutukainen Pendolino.
Kiitos Valtion Rautatiet tästä,
tuhoatte asiakaspalvelua,
lisäätte työttömyyslukemia,
olette yksi syöpäläinen muiden joukossa.


Minä astun junaan enää pakosta (eli en juuri koskaan.)

Pyydän vastausta tähän, saan ympäripyöreää jargonia siitä, kuinka maailma muuttuu ja VR:n on toimittava sen mukaan.

Minä vastaan jo valmiiksi tällä. http://www.vrgroupraportti.fi/talous-2011/tilinpaatos/konsernin-tuloslaskelma

Teidän ei ole tarkoitus tuottaa määrätöntä määrää voittoa, teidän on tarkoitus palvella asiakkaita ja työllistää Suomen kansaa. Seuraavan kerran, kun irtisanotte, irtisanokaa itsenne tai osoittakaa solidaarisuutta pudottamalla palkkaa prosentilla jokaisesta irtisanotusta, mikäli se oli oikeasti pakollista. Istukaa sitten iloisena salkkunne päällä, hyvillä mielin.

Terveisin, Ville Luotola

(teksti on lähetetty myös VR:lle)

Vapaa-ajan miehiä

Varajäsen. Okei, ei se heti alkuun tuntunut hirveän miellyttävältä. Varalla vapaa-ajanlautakunnassa, kuulostaa niin sanotusti rennolta jobilta.

Tänään siis Rovaniemen Vasemmisto päätti lautakuntapaikkojen jaosta ja minulle napsahti varapaikka vapaa-ajanlautakunnassa, joka on siis yhdistetty kulttuuri-, liikunta- ja nuorisolautakunta. Budjetti tullee olemaan noin 14 miljoonaa, joten ihan pienestä vastuusta ei puhuta. Varsinaiseksi jäseneksi valittiin Vesa Puuronen, joka ensimmäisen puoli vuotta asuu vielä Joensuussa käsitykseni mukaan, joten kokouksissa saatan jopa päästä äänivaltaiseksi. Paikalle menen joka tapauksessa.

Syksy on kaikin puolin ollut liikunnallista aikaa ja toki myös tyrkkyilyaikaa. Tässä on tullut oltua tyrkyllä kaupunginvaltuustoon, Opiskelijoiden Liikuntaliittoon, Lapin Yliopiston Ylioppilaskunnan hallitukseen (sekä käytettävissä myös puheenjohtajaksi) sekä vapaa-ajanlautakuntaan (itse olisin toivonut liikuntalautakunnan paikkaa ja sellaisen olisinkin saanut, mikäli lautakuntia ei olisi yhdistelty.) Nyt alkaa jotain jäädä käteenkin kaikesta hakemisesta, ensimmäinen askel poliittisella kentällä on otettu, ylihuomenna edustajisto äänestää ylioppilaskunnan ensi vuoden hallituksesta.

Nyt on jälleen aika muistuttaa kaikkia lukijoita siitä, että minulla on nyt jonkinlainen yhteys päätöksentekoon ja kaikilla teillä on yhteys minuun. Ottakaa yhteyttä, esittäkää toiveita, minä voin toimia äänitorvena alaspäin päätöksentekijöiden suuntaan.

Oi Rovaniemi!

Minä olen huomannut, että tässä kaupungissa on nyt satanut lunta. Rovaniemen kaupunki ei selvästikään ole. Tai siis firmat, jotka tekevät töitä kaupungille. Ne firmat ja kaupunki, joiden tulisi hoitaa teidemme kunnossapito, ovat unessa. Oli vaalit, oli kivaa, on tekemistä, mutta nyt pitäisi saada noi tiet kuntoon.

Minä olen nimittäin huomannut lumentulon kauniiden maisemien lisäksi myös siinä, että pyöräni seilaa lumimassojen seassa ensinnäkin selkeästi heikommin eteenpäin kuin auratulla tiellä ja sen lisäksi myös sivuluisusta olen löytänyt itseni useammankin kerran. En ole toistaiseksi saanut itseäni rikki, mutta eiköhän se ole lähinnä ajan kysymys, milloin joku saa. Se on kivuliasta, se vaatii erikoissairaanhoitoa ja muistelisin, että se on kallista.

Kallista on toki myös ajaa teitä puhtaaksi lumesta, mutta sillä pitää kansaa pimeän talven aikana huomattavasti tyytyväisempänä. Talvipyöräilemään lähteminen ei missään nimessä ole helppo valinta lämpimän auton ollessa vaihtoehto, mutta auraamalla tekisitte sen edes mahdolliseksi valinnaksi.

Tänä talvena toivon teidän ajavan pyörätiet myös omakotitalojen edestä, mikäli talon asukkaat eivät siihen kykene kohtuullisessa ajassa. Silloin teillä on käsitykseni mukaan myös oikeus kerätä talon asukkailta kuluista osa. Tehkää tänä talvena pyöräilystä meille pyöräilijöille nautinto, kiitos!

PS. Jos mitään ei tapahdu, otan teihin yhteyttä entistä useammin.

Vaalit

Oli ja meni. Olen tyytyväinen, että ne ovat nyt ohi. En päässyt sisälle, mutta sain 50 ääntä. 63 olisi riittänyt varapaikalle. Tämä ei kuitenkaan häiritse minua. Olen tyytyväinen siihen, että minuun luotettiin, edes tämän verran. Tästä on hyvä jatkaa.

Mielestäni en tietyllä tapaa olisi ollut vielä valmis politiikkaan, sen takia luovutin näiden vaalien osalta jo aiemmin. En osaa enkä oikeastaan haluakaan oppia kiertelemään ja kaartelemaan sanoissani, satutan ja suututan varmasti monia, mutta toisaalta minulla ei ole silloin omantunnon katkeraa tuskaa kannettavani, sanoin ja aion sanoa, mitä tarkoitin.

Elän tällä hetkellä vaikeaa aikaa, nuorena pitäisi tehdä politiikkaa, että olisi nuoria päättämässä asioista. Nuorena pitäisi myös tehdä töitä ja elää elämää, että tietäisi, mistä puhuu, kun tekee politiikkaa. Tämä iskostui minulle viime juhannuksena ja olen pohtinut sitä ajatusta, sen takia en pitänytkään parhaana ajatuksena sitä, että nyt löisin itseni läpi poliittisella kentällä. En olisi ollut paras mahdollinen tekijä politiikan maailmaan, minun täytyy kerätä vielä hiukan kokemusta ja näkemystä, ehkä pehmentää joitakin kantojani ja koventaa joitakin. Tuntea se, miltä tuntuu oikeasti tehdä töitä, oikeita töitä. Minä olen vain kirjoittanut, "leikkinyt" sotaa, valmentanut jalkapalloilijoita ja tehnyt pieniä pätkiä sitä sun tätä. Haluaisin tehdä vielä vaikka mitä ennen kuin juurrun mahdollisesti opettajan ammattiin tai toimistoon jonnekin. Haluan kokea sen fiiliksen, kun aamulla vituttaa herätä duuniin. Minulla ei ole koskaan ollut sitä.

Jos saisin valita tulevasta elämästäni jotain, saisin aluksi Opiskelijoiden Liikuntaliiton pestin, johon olen hakenut. Olisin myös mielelläni käytettävissä Rovaniemen liikuntalautakuntaan, mikäli sinne minut halutaan. Toki on myös olemassa mahdollisuus, että liikunta-, kulttuuri- ja nuorisolautakunnat yhdistetään, jolloin pestistä saattaa olla myös muita kiinnostuneita ja kansanvalinnan mukaisesti, enemmän ääniä saaneet kuuluvat totta kai edelle valinnoissa. Minä olen tyytyväinen vaalien tulokseen muuten, mutta nuoria olisi saanut olla hiukan enemmän läpimenneiden listalla. Heikki Autto ja Liisa Ansala vetivät mukanaan läpi laajan joukon keski-ikäisiä, mutta eivät juurikaan muita nuoria. Micke Kari pääsi Kokoomuksen listalta läpi ja jätti varapaikoille huomattavasti iäkkäämpiä "kilpakumppaneita." Meidän listaltamme pääsi läpi Tiina Outila. Koittakaahan porukalla tehdä Rovaniemestä vähän pirteämpi paika.

Pakko sanoa, että Perussuomalaisten vaalivoitto tässä mittakaavassa tuli yllätyksenä. Pelolla odotan, mitä tulevan pitää. Mukava kuitenkin ruveta seuraamaan kunnallispolitiikkaa hiukan lähemmin tästä lähtien.

Samalla julistan kampanjani avatuksi. En tiedä, mitä kohti kampanjoin, mutta tavoitteena on mennä läpi, kävi miten kävi ja oli vaalit mitkä tahansa. Itseäni en myy ja aatettani en vaihda. Solidaarisuus ja tasa-arvo ovat isoina teemoinani, kunnes luovun ajattelusta.

Antti, nyt olen luovuttanut.

Luovutin. Mietin, että kerronko tämän ennen vai jälkeen vaalien? Kerron nyt ennen virallista vaalipäivää. Olen luovuttanut tämän kampanjan suhteen. En osaa pyrkiä ja pyrkyröidä. Olen huono kampanjoimaan itseäni, mutta lupaan, että olen ehdolla myös seuraavissa vaaleissa, mitä edessä on. Ainoa ehto on, että minut pyydetään ehdokkaaksi.

Tämä kampanja oli minulle käytännössä ensimmäinen, vaikka olin jo toista kertaa ehdolla. Ensimmäisellä kerralla olin armeijassa enkä kampanjoinut juuri lainkaan. Nytkään en kampanjoinut ainakaan liikaa, mutta jonkun verran silti. Seurasin läheltä ehdokkaita ympärilläni ja kaupungissani Rovaniemellä. Ihmisten tarmo on viimeisen kuukauden perustunut oman esilletuomisensa toistamiseen. Kyllästyin siihen tietyllä tapaa. Tämä kampanja kasvatti minua itseäni silti älyttömän paljon. Olen ymmärtänyt, että minä en halua tehdä mitään kahden kuukauden kampanjaa ja hymyillä valokuvissa sen jälkeen. Olkoon seuraavat vaalit, mihin minua kysytään ehdokkaaksi sitten vuoden, kahden tai viidenkymmenen vuoden päässä, on minun kampanjani jatkuvaa.

Minun kampanjani kohti seuraavia vaaleja on alkanut, se on elinikäinen. Käyn sitä kotona, toimistolla, töissä, harrastusmaailmassa, illanistujaisissa, baareissa, missä ikinä olenkaan. Kampanjani pääteema on puuttua epäkohtiin. En välttämättä ole kaupunginvaltuustossa sitä tekemässä ensi kaudella, ehkä jossain lautakunnassa, mutta ainakin olen edelleen ihmisten parissa. Siellä on mielestäni tehtävä suurimmat muutokset, siellä on puututtava epäkohtiin. Jos emme tee sitä ihmisten kanssa keskustellen, kansaa kuunnellen ja suurimman hyvän periaatteella, olemme vain yksiä kumileimasimia ja päännyökyttelijöitä vahvimman edessä.

Otsikoin kirjoitukseni ystävälleni, joka on tukenut minua vaalikampanjani aikana tarjoamalla vaalitoimiston (oman kämppänsä) käyttööni internetteineen ja ollut hyvänä tukena tänä syksynä, joka tuntuu olleen melko monille tutuille, kavereille ja myös minulle hyvin raskas erityisesti opintojen ja näin ollen yleisen hyvinvoinnin kannalta. Luovuttaminen sopii teemaan hyvin. Luovuttakaa jossain ja tehkää toinen asia hyvin, se riittää.

Itse käyn nyt opintojani itselleni parhaalla tavalla, siihen kuuluu, että viimeistelen vähintään yhden opintopisteen joka viikkoa. Mikäli teen viisi pistettä viikossa, suon itselleni viikon loman. Se sopii minulle rytminä.

PS. Jos jollakin on tarjota minulle töitä, ihan mitä tahansa, ottakaa yhteyttä.

Vaalien ensimmäinen äänestyspäivä ja minä puhun perustulosta.

147 on vaikea luku, seiska ja ykkönen sekä ykkönen ja seiska tuntuvat menevän ääntenlaskijoilta silloin tällöin sekaisin ja osa äänistä saatetaan hylätä, kun joku ei saa numeroista selvää. No toivottavasti niin ei käy tänä vuonna, ei ainakaan näissä vaaleissa.

Sillä luvulla voi kuitenkin saada läpi minut. Olen kirjoitellut sitä sun tätä tähän blogiin, nyt kirjoitan jotain, mikä liittyy mielestäni olennaisesti poliittiseen päätöksen tekoon, ihmiselämään Suomessa ja rahaan, mutta ei oikeastaan millään lailla kunnallispolitiikkaan. Kirjoitan henkilökohtaisen optimistini lukiossa tekemän ideoinnin perustulosta. Tehdessäni tämän olin valmis keskeyttämään lukion kesken, menemään ehkä johonkin "oikeisiin" töihin silloisista töistäni ja valmensin jalkapallojengiä. Elämä oli samaan aikaan hyvin erilaista kuin nykyään. En osannut oikein juuri täysi-ikäisenä ymmärtää, mikä arvo koulutuksella on. Moni sen ikäinen ei ymmärrä.

Minun perustuloajatelmani on tehty, niin kuin suurin osa ideoinneistani valvotun yön viimeisinä tunteina, jolloin oikeasti tunnen monesti olevani älykkäimmillään. Jonkun mielestä idea voi silti olla naiivi ja toteuttamiskelvoton, minä pidin sitä edelleen hyvänä, kun löysin sen paperille kirjoitettuna viime kesänä.

Perusidea on, että jokaisen ihmisen, joka haluaa perustuloa nauttia, on suoritettava toisen asteen koulutus. Vaihtoehtona on tehdä kaksi vuotta töitä avoimilla työmarkkinoilla. Tällöin olisi oikeutettu kokonaiseen perustuloon, joka minun papereissani oli merkattu 600 euroon, mutta myöhemmin olen miettinyt, että summa voisi olla jonkun verran korkeampi. Sitä saisi jokainen suomalainen täysi-ikäinen kriteerit täyttävä henkilö opiskelijanrentusta sodat sotineeseen entiseen yritysjohtajaan.  Myös Björn Wahlroos saisi sitä, mikäli vain viettää vähintään puolet vuodestaan Suomessa ja omaa kotiosoitteen Suomesta.  Tämä sääntö toki koskisi myös muita kuin Nallea.

Mielestäni etuja nykyiseen systeemiin on ehdottomasti se, että opiskelijaa ei lyödä päähän sen takia, että hän ei ole työttömänä kotona. Tämän lisäksi olisi mahdollista tehdä mitä tahansa työtä, mitä vain tarjottaisiin. Tärkein etu olisi kuitenkin se, että nuori, joka nyt lipsahtaa ulos koulusta, tajuaisi, että jotain koulua tarvitsee käydä. Silloin saa täyden perustulon. Toisen asteen koulutuksen tai työkokemuksen puutteesta rokotettaisiin niin, että käytännössä koulutus- tai työpaikan vastaanotto on erittäin kannattavaa.

Joku voi sanoa, että tällainen systeemi pakottaa opiskelemaan tai töihin, ei pakota, se vaan laskee elintasoa, mikäli ei tee mitään. Toisaalta, voihan juuri lukion käynyt kaveri jäädä laakereille lepäämään ja juomaan kaljaa kotiin, sitten jää. Me emme sille mahda mitään, mutta olemme poistaneet byrokratian, jonka monet kokevat tuossa tilanteessa raskaaksi. Ehkä se energia suuntautuu itsensä kehittämiseen. Toisaalta, jos ihminen nauttii kaljanjuonnista, emme me voi häntä pakottaa pois siitä. Pakko ei toimi.

Meidän, jotka emme ihan pelkästään juo kotona kaljaa ja vielä ahkerampienkin täytyy vain pyrkiä kehittämään tätä järjestelmää niin, että työntekeminen, opiskelu ja itsensä todellinen kehittäminen ovat mielenkiintoisempia vaihtoehtoja kuin kotona Facebookin, pleikkarin ja telkkarin ääressä istuminen. Totta kai yksilöllä on vastuu loppujen lopuksi tekemisestään, mutta juuri siksi emme voi pakottaa ketään. Tällainen perustulomalli kuitenkin ohjaisi hyvälle tielle.

Myöhemmin tuollaa lukiotaipaleellani isäni teki vastaavan tyylisen ehdotuksen minulle, kertakorvaus yo-lakista. Olen varsin tyytyväinen, että teki. Kiitos. En ole käyttänyt tuota rahaa mihinkään, mutta ilman isäni rahallista panostusta minä en olisi valmistunut neljässä vuodessa lukiosta. Ehkä tämä toimisi myös muille siinä iässä oleville, vaikka raha tulisikin vähittäin, käyttöön ja yhteiskunnan verovaroista.

Mitä minä voin tehdä juuri sinulle?

Minä ajan koulutuksen kehittämistä, lasten ja nuorten hyvinvointia, harrastuspaikkojen ja -mahdollisuuksien kehittämistä. Toivon hyviä asioita ekologisten ratkaisujen tekemiseksi niin kaavoituksessa kuin päivän päätöksissäkin. Mitä pystyn todellisuudessa tekemään on varmasti hyvin vähäistä koko maailman mittakaavassa, mutta pelkästään yhdessä kaupungissa olosuhteita voidaan parantaa huomattavasti.

Parannusehdotukseni ovat kuitenkin hyvin yleismaailmallisia. Kun joku tulee kysymään minulta, että "Mitä sä voit tehdä mun hyväksi?" ja vastakysymkseeni "Mitä haluaisit tässä kaupungissa parannettavan?" saan "En tiedä" -tyylisen vastauksen, niin voin vastata suoraan. Voin hymyillä ja kertoa, että asiat tulevat kehittymään, jos minua äänestetään. En voi kuitenkaan luvata, että parannan juuri sinun toivomiasi asioita, mikäli sinä et toiveitasi ääneen minulle kerro.

Keskustelukulttuurin puuttuminen on tämän yhteiskunnan suurin murhe. Kun me kohtaamme ongelman, oli se millainen tahansa, me painumme kotiimme ja kiroamme sitä. Vaihtoehtoisesti voisimme koittaa ottaa härkää sarvista ja tehdä asialle jotain. Mikäli saat huonoa palvelua kaupassa, turhaan sitä kotona vaimolle kiroat, sano myyjälle suoraan, että toivoisit saavasi parempaa palvelua. Mikäli mopomuksut ajelevat nurmialueella mopoillaan, niin asiasta voi huomauttaa suoraan heille. Mikäli peruspalveluita tulisi kehittää, asiasta täytyy nostaa keskustelua esille, tämä on helpointa tutun päättäjän kautta. Mikäli minä päättäisin asioista, olisin enemmän kuin tyytyväinen, kun ihmiset laidasta laitaan ystävistä tuntemattomiin, tulisivat kysymäään voisinko tehdä asialle X jotain.

On käytännössä aivan sama, että pääsenkö läpi vai en. Tulen silti ottamaan jatkossa huomattavasti aktiivisemmin keskusteluun ongelmakohtia ja koitan saada asiat kehittymään kokemani yhteiskunnallisesti suurimman hyvän mukaisesti, mikäli vain päättäjiä suinkaan kiinnostaa. Tutut tekevät monesti enemmän asioiden eteen kuin täysin tuntemattomat päättäjät jossain Arkadianmäellä. Tämän vuoksi kunnallisvaalit ovat tärkeä paikka ratkoa asioita juuri yhden kuntalaisen hyödyksi. Minä voin olla se tuttu, jolle on helppo kertoa omasta mielestä tapahtuneista vääryyksistä tai mahdollisista kehitysehdotuksista.

Mikäli tällaisia ehdotuksia ei tule, ajan edelleen koulutuksen kehittämistä, lasten ja nuorten hyvinvointia, harrastuspaikkojen ja -mahdollisuuksien kehittämistä. Ja toivon ekologisten ratkaisuiden lisäksi maailmanrauhaa ja globaalia ay-liikettä...

Kampanja todenteolla käyntiin.

Viikonloppuna aloitin oman kampanjani tosissaan. Kävin Lordiaukion standilla seisoskelemassa ja keskustelemassa ihmisten kanssa pari tuntia, tämän jälkeen siirryimme ystäväni kanssa Hirvikariin, jossa luokanopettajaopiskelijat viettivät tutustumisviikonloppuaan ja kampanjointi jatkuikin puoliviiteen saakka. Asiallisen oloista porukkaa olivat myös nuorimman polven OKLlaiset. Sunnuntaiaamusta kävin hakemassa voimia tulevaan kampanjaan Hirvikarin maastosta kevyellä lenkillä ja täytyy myöntää, että jokivarresta löytyy mahtavia maisemia.

Loppusunnuntai kuluikin kavereiden luona kampanjaa tehden. Ylen vaalikone loppuun, muutamaan muuhun vaalikoneeseen vastailua myös, hajoaminen MTV3:n vaalikoneeseen, joka ei ainakaan kaverin Macbook Prolla pelittänyt lainkaan. Hyvää ruokaa ja hyvää seuraa, ei lainkaan paha sunnuntai. Lisäsinpä nettiin muutaman uuden kuvankin, virallisen kampanjakuvan. Sitä voi käydä väijymässä osoitteessa www.facebook.com/luotolanville . Tämän lisäksi ihmettelin kovasti jälleen kerran blogini lukijamääriä, eilen meni rikki 1300 lukijaa. Huh huh, kiitoksia kaikille.

Keskustelut ihmisten kanssa Lordiaukiolla, Hirvikarissa ja blogini lukijamäärät ovat saaneet itsessäni kampanjaani positiivisen vireen. Aluksi tuntui, että ehkä yksi tai kaksi ihmistä sieltä tai täältä on lueskellut tätä ja aikoo EHKÄ äänestää minua. Mutta nyt alkaa tuntua, että toistaiseksi tehty työ ei ole ollut turhaa. On mukavaa kuulla positiivista palautetta, vaikka en mielestäni osaakaan ottaa sitä vastaan kovin hyvin. Kiitän kuitenkin kaikista hyvistä (ja pahoista) sanoista, mitä minulle on sanottu.

Kun kampanja on näin potkaistu käyntiin, aion entisestään aktivoitua ja siirtyä yhä useammin Maakuntakadun kampanjatoimistosta (kaverin kämpältä) kohti ihmisten ilmoja ja olla paikalla paneeleissa ja tapahtumissa, en välttämättä panelistina, mutta yleisössä kuuntelemassa eri ehdokkaiden ajatuksia. Tulkaa toki rohkeasti juttelemaan ja kyselemään, kyseenalaistaakin saa ja pitää, ilman keskustelua ei synny uusia ajatuksia.

Kampanjastartti.

Kampanjastartti on käsillä. Torstaina tulee ehdokasnumerot, nyt olisi aika mainostaa itseään, myydä itseään.

Käyn kuitenkin moraalista keskustelua itseni kanssa, haluanko oikeasti mainostaa itseäni? Jokainen facebookissa lähetetty kutsu poliitikko-sivulle liittymiseen aiheuttaa pienen piston sydämessä. Miksi ihmisiä pitää aktivoida, jos ihmiset eivät halua olla aktiivisia? Sama kysymys tulee vastaan elämän joka suunnalla.

Jos jengi haluaa maata kotona ja juoda kaljaa, niin mikä minä olen siihen mitään sanomaan. Jos se oikeasti tekee pitkässä juoksussa ihmisen onnelliseksi, niin turha siihen on mennä mitään huutelemaan. Tulevana ammattikasvattajana tämä toki riipaisee minua, mutta turhaan aikuista ihmistä käskee. Pakko johtaa harvoin hyviin tuloksiin.

Mutta onko pakko kampanjoida, jos ei halua? Olisi mahtava päästä päättämään asioista, mutta se vaatisi noin 200 ääntä. Mikäli pelkästään lähimmät kaverit äänestää, ei taida ihan 200 ääntä saada. Toinen puoli kolikosta on se, että tekee täysillä kuukauden kampanjaa ja lopussa vastaan kävelee tulos, joka voi olla epäonnistuminen. Se olisi jo näin ennalta ajatellen raskas vaihtoehto, mutta varmasti kasvattava kokemus. Jokainen vaalikojulla, ravintolassa, kouluilla tai missä vain käyty keskustelu herättää varmasti ajatuksia puolin toisin ja se lienee kaikkein tärkeintä tässä hommassa.

Viime viikonloppuna kävin kaverin järkkäämällä räp-keikalla ja keskustelun lomassa kävi ilmi, että olen kunnallisvaaliehdokkaana. Tätä seuraava keskustelu oli lyhyt, mutta intensiivinen: "Minkä puolueen ehdokkaana?", johon vastasin, että "Vasemmistoliiton." Keskustelu oli ohi.

Olen jo aiemmin pohtinut ihmisten käsityksiä politiikasta. Tuntuu, että suurin vaikuttava tekijä on puolue. Kaverini kanssa keskustelimme tästä aiheesta ja hänen käsityksensä oli, että ihmisten on vaikea ruveta kysymään mitään sen kummempaa, mikäli heillä ei ole tietoa aiheista, mistä ollaan päättämässä. Tämä lienee totta, mutta itse olen ennemmin vanhan futisvalmentajani kannoilla. Hän kertoi äänestäneensä minua viime kunnallisvaaleissa, koska nämä vaalit ovat täysin henkilövaalit, jokainen ääni merkitsee. Hän halusi valtuustoon asiallisen futismiehen. Silloin tämä ei toteutunut, mutta nyt Rovaniemellä siihen on mahdollisuus. Vaaditaan vain 200 ihmistä, jotka ajattelevat, että tällä henkilöllä on mahdollisuus vaikuttaa Rovaniemen asioihin positiivisesti.

Kampanjastartti tapahtuu lauantaina klo 11-13 Lordinaukiolla. Oman kampanjani saatan tosin avata Hirvikarissa luokanopettajaopiskelijoiden kanssa, saapa nähdä.

Urheiluavautumista.

Rovaniemi on käsittämätön kaupunki. Jäähallista tehdään Angry Birds -elämyspuistoa, muu liikunta on suurilta osin SantaSportin omistuksessa ja investoinnit on lyöty minimiin. Jotakin hyvää on sentään tapahtunut uuden jalkapallokentän (Keskuskentän) ja pesäpallokentän muodossa.

Pakko kuitenkin avautua tuosta jäähallista. Jos yrittäjä ostaa hallin jäähallikäyttöön ja alle puolen vuoden päästä on valmiit suunnitelmat elämyspuiston rakentamiseksi ja alustavat sopimukset yhteistyökumppaneiden kanssa, on ilmassa muutama kysymys. Haluttiinko alunperinkään tehdä jäähallia? Haluttiinko tässä vain halpa tila, jolla pystyttäisiin tahkoamaan rahaa? Yrittäjää ei voi vaatia tekemään tappiollista yritystä, mutta kaupunki voi perua sopimukset ja järjestää itse jäähallitoiminnan.

Jäähallin ylläpitokustannukset ovat varmasti kohtuullisen korkeat, mutta meillä täytyy olla varaa liikuttaa ihmisiä. Harrastajaporukat, nuoremmat juniorit ja miksei äänentoistokaluston hankkimalla myös taitoluistelijat voisivat varmastikin käyttää hallia. Päivisin voisi olla harrastevuoroja, koulujen vuoroja sekä iltaisin tunti päivässä yleisöluistelua, sillä esimerkiksi minä ja monet ystäväni olisimme myös alkutalvesta hakemaan tuntumaa jäähän, vaikka ulkojäille ei pääsekään. Vastaavia porukoita löytyy varmasti tästäkin kaupungista useita. Varani eivät kuitenkaan riitä Lappi Areenan hintoihin eivätkä taitoni porukoihin, joissa porukalla jaetaan kuluja.

Liikuntarakentamisen tulee olla kansalaisten asialla, meidän kaupungin asukkaiden tulee saada palvelut, joihin meillä on varaa. Harrastaminen pitää olla mahdollista kaikille, eikä vain rikkaille tai huipulle pyrkiville. Tämä pätee jokaiseen lajiin ja harrastukseen. Kaupungin tulee mahdollistaa monipuolinen harrastustoiminta, sillä se kantaa jatkossa terveempään ja osallistuvampaan ihmisjoukkoon.  Raha ei saa olla este tälle. Tällä hetkellä pallo on Rovaniemen valtuuston päättäjille, hoitakaapa homma kunnolla.

Rovaniemen ravintolamaailma.

Rovaniemellä kävellessä tulee harvoin vau!-fiiliksiä. Talojen seinät on elementtiä ja kylykeen on lyöty peltiä. Välissä kohoaa pari uudempaa, kymmenen vuoden päästä täysin samalta näyttävää taloa. Jokainen vanhempi talo tuntuu olevan purku-uhan alla ja ympäri kaupunkia kulkiessa silmät hakeutuvat lähes väistämättä etsimään jostain talojen välistä pilkottavaa luontoa, jokea ja vaaroja kaupungin ympärillä.

Luontoelementtejä on paha tuoda keskelle kaupunkia, mutta vau!-fiilisten tuominen ihmisten mieliin ei ole mahdotonta. Viimeisen puolen vuoden aikana minulle on tullut tällainen hetki Rovaniemellä kerran, kun kävin Kauppayhtiön talon takapihalla. Kääntelin päätäni ja mietin, että mikä määrä hukattuja mahdollisuuksia siinä paikassa onkaan.

Ensinnäkin silmät osuvat kauniiseen vanhaan taloon, jota natsit eivät aikanaan onnistuneet polttamaan Lapin sodassa vetäytyessään. Talo on toki päästetty rapistumaan, mutta tila ei ole vielä toivoton. Raa'alla remontoinnilla mielestäni Rovaniemen eräs kulttuurihistoriallisesti arvokkaimmista rakennuksista olisi nostettavissa ansaitsemaansa arvoon.

Minä en kuitenkaan jättäisi hommaa siihen, vaan jyräyttäisin koko korttelin kerralla kansalaisten ja matkailijoiden suosikkipaikaksi Rovaniemellä. Muutamat autot kadunvarsiparkkiin ja roskalavat ynnä muut hyödyttömämpään paikkaan. Kauppayhtiön korttelin sisäpihasta voisi tulla Rovaniemen ravintolamaailma. Korttelin ympärillä sijaitsee Amarillo, Doris, Hai Long ja Kauppayhtiö ravintolat jo valmiina, minkä lisäksi remontin jälkeen voisin olettaa myös kirpputorin ja Tuhat-Tarvikkeen olevan halukkaita etsimään itselleen halvemmat vuokratilat nousevien vuokrien alta.

Toki ajatus on tietyllä tapaa raaka, mutta kokonaiskuva kauniista sisäpihan täyttävistä ravintolaterasseista ja mahdollisuuksista, mitä siihen liittyy on mielestäni isossa kuvassa positiivisempi kuin nykyinen rapistuva talo.

Toki kaikkien talon yritysten ei tarvitse olla ravintoloita, vaan siellä voisi olla tiloja myös erilaisille pop-up/vaatekaupoille. Voisin kuvitella myös isoilla suomalaisbrändeillä Marimekolla ja erityisesti lappilaisella Pentikillä olevan kiinnostusta tällaiseen ympäristöön liikkeelleen.

Toki tämä on haihattelua, mutta käykääpä huvin vuoksi siellä takapihalla ja katsokaa ympärillenne. Minä näen tulevaisuutta, en purettavaa taloa tai roskalavoja.

Tämä on puoliavoin kirje.

Tapahtumaketjun juuret ulottuvat kauas menneisyyteen, mutta käsittelen aiheen läpi pintaraapaisulla. Tämä kirje on omistettu tytölle, joka perjantaina Rovaniemen Tivolin yläkerrassa vastasi minulle, että "mieti vaan rauhassa." Kun kerroin, että en oikein tiedä, miten asian selittäisin tai mitä osaisin ääneen sanoa. Puhun tässä itsestäni, koska ketään toista en näin hyvin tunne.

Olen kulkenut pitkän tien tullakseni sellaiseksi kuin nyt olen. 24-vuotias, 185 senttimetriä pitkä, 80 kiloa, pää täynnä ajatuksia, mieli ja silmät, jotka etsivät koko ajan uutta. Ulkonäköäni kuvailisin resuiseksi, mutta en lainkaan rosoiseksi. Olen elänyt läpi lintukodon ja ilman partaa pääsen varmaankin lastenlipulla futismatseihin. Pitkät hiukseni tulevat olemaan muutaman vuoden kuluttua muisto vain, kun isäni geenit vetäisevät päälaen tyhjäksi. Nämä ovat niitä asioita, joiden kanssa elän helposti nykyisin.

Joskus lapsena näen itseni jälkikäteen ajatellen luonnollista pyöreyttä omaavana pikkupoikana, jolla oli päällä vihreitä rikkinäisiä verkkareita ja serkkujen sekä naapureiden vanhoja college-paitoja. Joskus ala-asteen lopulla alkoi kiinnostus tyttöihin todenteolla ja oli satsattava MicMacit jalkaan. Yläasteelle mennessä tuli uusia kenkiä, huppareita ja taisin jopa käydä kasiluokalla ekan kerran parturissa. Pikkuhiljaa kävi selväksi, että ei yläaste ole paikka, jossa tytöt tulevat kädestä pitäen hakemaan treffeille tai nurkan taakse pussailemaan. Jossakin välissä jäi päälle sellainen ajattelumalli, että "tuskin Toi musta tykkää."

Bronxin farkuista vaihto lukiotyyliin oli melko brutaali, kun 2004 Lyskan ovista käveli sisään kaveri sammareissa, kauluspaidassa ja neuleessa. Tilanne ei kuitenkaan muuttunut. Kutsuja bileisiin saattoi tulla, mutta ei siellä koskaan mitään tapahtunut, hengattiin kavereiden kans ja juotiin olutta. Melko monesti pidettiin omiakin bileitä ja kerran vappuna sain pari tuttua tyttöä lähtemään kaupungilta mukaan meidän bileisiin. Toinen heistä kysyi mua Wanhojen tansseihin ja muutti mun käsityksen kaikesta, yhtäkkiä joku tyttö teki aloitteen.

Käytyäni elämäni toisen kerran parturissa tanssittiin tanssit ja koitin itse saada vähän parisuhdettakin alulle tanssiparini kanssa, mutta eihän siitä mitään tullut. Johtopäätöksenä 17-vuotiaan oman itseni päässä oli, että ei toimi naisjutut mun kohdalla. Keskityin entistä varmemmin kotibileissä alkoholin käyttöön ja monina kouluaamuina jätin menemättä kouluun. Alkoholilla tosin ei ollut tämän kanssa mitään tekemistä, istuin vaan kotona, luin ja etsin itseäni. Mietin, mihin käyttää voimavaroja, kun seurustelusta ei selvästikään tule mitään ja koulukaan ei pahemmin kiinnosta. Pallon pelaaminenkin oli valitettavasti katkolla. Viimeisenä vuonna lukioon käveli vihreän kaverin sijasta punavihreä toveri.

Jossakin vaiheessa aikuisiällä aloin tajuta, että en ehkä ollutkaan tyttöjen silmissä täysin näkymätön noina aikoina. Olen yrittänyt seurustella erään yläasteihastukseni kanssa, joka kertoi myös olleensa minuun ihastunut. Olen kuullut tytöiltä, joita en itse muista, että olimme samassa koulussa, samalla kurssilla tai samoissa bileissä. Jälkikäteen olen myös tajunnut, että muutamat tytöt ihan oikeasti koittivat iskeä minua, mutta minä en joko ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää pieniä tai suurempia vihjeitä.

Nuoret aikuiset naiset baareissa, kouluissa, kaduilla ja kaveriporukoissa ovat saaneet minut ymmärtämään, että loppujen lopuksi olen kuin kuka tahansa mies. Joku nainen silloin tällöin kiinnostuu musta ja joku taas ei koskaan, mutta tärkeintä on se, että mä viihdyn itseni kans. Tuolloin pe-la yönä jäin miettimään, että voinko sanoa ääneen... (Tämä on kahdenvälistä keskustelua, en voi kirjoittaa sitä auki.)

Lopulta kuitenkin haluan tiivistää asian. Viime keväänä mä pystyin ensimmäisen kerran rehdisti sanomaan itselleni peilin edessä, että olen mielestäni hyvännäköinen. Siihen meni 10 vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran rupesin todella miettimään omaa ulkonäköäni. Mä toivon, että jokainen ihminen mun ympärillä voi kävellä peilin eteen ja todeta sitä tarkoittaen itseään katsoessaan, että on hyvännäköinen. Jokainen omalla tavallaan.

Ja toivottavasti kaikilla muilla ei mee siihen noin pitkää aikaa, kaikki hetket ei olleet maailman helpoimpia.

Jotain viime päiviltä.

Edellisen tekstin julkaisusta melkein viikko, alakaa melekein tulla paineita. Pittäis kirjoittaa. Todellisuus on kuitenkin se, että yliopistolla oli maanantaina kesätentti ja oli pakko painaa historiankirjan kans pitkää päivää. Luulen, että saatiin tyydyttävä tulos ja ajatus saa taas virrata rauhassa. Kävin siis Rovaniemellä pitkästä aikaa. Kauniita naisia, rumia rakennuksia ja lepposasti virtaava joki. Jotenki oma 17 neliön yksiö tuntu meleko tyhjältä, ku kaveri oli vieny sohvansa pois. Kirjahylly ja kulahtanu futoni ei paljon lämmittäny. Näin ollen, jos jollain on siistiä matalaa pöytää ja paria mukavasti istuttavaa nojatuolia ylimääräisenä, niin ei muuta ku yhteydenottoa, voisin poistella ittelleni.

Olihan siellä Rollossa muutaki, pari kaveria tapasin ja Tervarit nappas mukavan 5-1 -voiton Muurolasta. Lopulta paluumatkalle lähtiessä maanantaina ajatus vaan virtasi täysin esteettömästi. Yksin millä tahansa kulkuneuvolla liikkuessa mun ajatus on täysin pysäyttämätön, pyöräillessä pyörii asiat yhtä lailla mielessä kuin autossa tai junassa istuessa. Lentokoneessa jostain syystä lähinnä vaan nukun. No siinä pohdiskelin seuraavia kirjoittelunaiheita, muutamaa elämääni vaikuttavaa naista, taloutta (sekä henkilökohtaista että yleisesti) ja monia muita asioita, kun puhelin pärähti soimaan.

Vastasin ja kuulen lopun soittajan ensimmäisestä lauseesta "... Haminasta, terve!" No vastailen tietenkin parilla sanalla ja kaverihan on soittelemassa Iin Haminasta ja tarjoaa töitä. Viikonlopulla laitoin ilmoituksen Iin kouluille, että voin ottaa sijaisuuksia vastaan ja maanantaina tulee puhelu. Ensi viikolla olisi kolme päivää töitä tarjolla ja totta kai menen ne tekemään. Voi kunpa työmarkkinoilla olisi aina näin helppoa...

Puhelun jälkeen painauduin taas ajatuksiini, kunnes Tervolassa Louen kohdalla katson, että onpa bussia odottava pariskunta keskellä tietä. Juuri ennen kuin ohitan heidät, nostavat he peukkunsa ylös ja minä jarruttelen kohdille. Pariskunta osoittautuu italialaisiksi psykologeiksi, jotka ovat reissanneet viikon verran Venäjällä Moskovasta Murmanskiin ja tulleet sitten Ivalon ja Rovaniemen kautta matkaten nyt kohti Mikkeliä. Kerron, että he pääsevät kyydissäni Ouluun ja he tarttuvat tilaisuuteen oitis. Lopulta ajelin Liminkaan asti, että pääsivät Jyväskylän tien varteen eikä tarvinnut laittomasti motarilla liftata, olivat tyytyväisiä.

Itse ajelin kotiin ja aloin valmistautua päivän tärkeimpään koitokseen Vitosdivarin kärkikamppailuun Pattijoen Tempausta vastaan. Otteluhan päättyi lopulta lukuisista paikoistamme huolimatta 0-0 ja nousumme jäi varmistumatta. Fiilis ei ollut paras mahdollinen, mutta loppujen lopuksi positiivinen kokemus. Tiukka ja hyvätasoinen jalkapallo-ottelu, jossa sai oikeasti juosta itsensä puhki. Illalla jalkapöydän mustuessa, sisäsyrjän isohkoa puhjennutta rakkoa puhdistellessa ja kipeytyneitä paikkoja unohdellessa ajatus virtasi taas aivan uudella tavalla. Tajusin jälleen, että tällaisten asioiden vuoksi me elämme. Tunteiden, tuskien, toivon ja hyvän mielen vuoksi on mukava elää.

Tänään maksoin metsästyskortin ja torstaina pitäisi isän kanssa mennä näyttämään aseita poliisilaitokselle sekä hakea aselupia. Jännittää melko paljon, koska lupakäytäntö on kuulemma nykyisin haastava. Sen lisäksi jännittää myös itse metsästys, en ole koskaan tappanut mitään paarmaa suurempaa vedenpinnan päällä elänyttä olentoa. Kymmenettuhannet tauluihin tai maastomaaleihin ammutut luodit armeijassa eivät paljon paina, kun tähtäimessä on jänis, sorsa tai hirvi. Toisaalta, mistä saa puhtaampaa ja paremman elänyttä liharavintoa syödäkseen?

Tuuliviirinä sananvapauden asialla.

Mannerheim on musta. Mannerheim-elokuvan ohjaaja on kenialainen. YLE, YLE, YLE, Mannerheim, MANNERHEIM, MUSTA! Onko joku huomannut otsikoissa mitään tähän juttuun liittyvää?

Olen seurannut puolivillaisesti esillä olevaa YLE:n tuottaman Mannerheim-elokuvan uutisointia. Televisiossa on ollut kommentteja antamassa eräs Suomen johtavista historioitsijoista Matti Klinge ja blogeissaan aihetta ovat kommentoineet ainakin kymmenet Perussuomalaiset. Pilakuviakin aiheesta on Facebookin etusivulla näkynyt. Kannat ovat vaihdelleet laidasta laitaan ja menneet tietenkin toisella laidalla täysin yli. Elokuvan tuottaja on saanut uhkailuja ja muun muassa Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Simon Elo vertasi elokuvatuotantoa internetin vanhimpaan rahastuskusetukseen nigerialaiskirjeeseen. (http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/114163-avoin-kenialaiskirje-yleisradiolle)

Mielestäni keskustelu on lähtenyt käsistä, kyse on uutisoinnin perusteella kenialais-suomalais-virolaisesta tuotannosta, jonka kokonaisbudjetti on 20 000 euroa. Tuolla rahalla ei Suomessa kuvata ammattinäyttelijöillä yhtään produktiota, toisaalta se on hauska kontrasti yli-isoksi kasvaneesta "oikeasta" Mannerheim-elokuvasta, joka ei nyt koskaan näytä valmistuvan. Nyt meillä on ainakin yksi elokuva, jossa sotajohtajana kannuksensa kerännyt Mannerheimimme on kuvattu tuleville polville.

Nyt ongelmista suurin tuntuu olevan, että elokuvassa Mannerheimia näyttelee musta mies. Toisaalta Klinge kommentoi televisiossa, että pituus on kuitenkin hyvin lähellä oikeaa, kysehän on vain näyttelijän ulkomuodosta. Mielestäni se oli varsin hyvä kuittaus.

Itse rupesin miettimään aiemmin ilmestyneitä taiteilijoiden esityksiä Mannerheimista. Uralin perhonen animaatiossa hänet esitettiin bi- tai homoseksuaalina ja Lauri Maijalan rakentamassa teatteriesityksessä hän on saanut lehtikirjoittelun perusteella muun muassa eläimiinsekaantujan roolia... (http://www.city.fi/artikkeli/Herra+Rujo+-+Lauri+Maijala/4025/) Miten kävisikään, kun nyt YLE:n tuotannossa Mannerheim olisi sekä musta että homo? Lähtisikö fanaatikoilta lopullisesti mopo käsistä?

Minä itse en ole elokuvasta vielä mitään mieltä. Traileri ei vakuuttanut, mutta kokopitkän version dumaan vasta sen katsottuani. Toisaalta minua harmittaa se, että Mannerheimista on tehty monien suomalaisten päässä samantyylinen hahmo kuin ääri-islamistien piirissä profeetta Muhammadista. Heti kun joku kuvaa edellä mainittuja hahmoja väärin, niin ympärillä alkaa hulina.

Ei Mannerheim ole kenenkään yksinoikeus. Vaikka hän johti Suomen joukkoja kahden sodan ajan venäläisiä vastaan ja yhden sodan verran suomalaisia vastaan, ei hän ole pyhä. Jos kritisoi Muhammad-pilakuvista islamistien reaktioita ja on nyt lynkkaamassa koko YLEä yhden tuotetun elokuvan perusteella, on aika katsoa peiliin ja miettiä tapahtumia uudesta perspektiivistä.

Taiteen kentällä pitää pystyä puhumaan eri tavoin ja laajentamaan käsityksiä, mikäli tämä ei ole mahdollista pelkäämättä henkensä puolesta on meidän turha puhua sananvapaudesta tai sivistysvaltiosta.

Urheilun ilo.

Oon vähän niinku dumpannu auton. En toki lopullisesti, mutta tässä viime aikoina oon vaan lähinnä polkenut pyörällä ja jopa juossut. Jotenkin musta tuntuu, niinku ois syntynyt uudestaan. Skidinä oli rento vetää ympäri Maikkulan ja Knuuttarin seutuja pyörällä ja vettää kunnon kumijäljet jarruttaen tien päähän sopivassa kohtaa. Välillä sit toki etittiin sammakonkutua ja käytiin uimassa. Joskus tulin takas kotia vaatteetki märkinä, kun pojat oli yllyttäny pulahtaan vaatteet päällä. 5 markkaa per jäbä maksoivat suoraan handuun. Kybä oli kokonaissaldo.

No nykyisin pyöräilyllä ja urheilulla yleensä on mun elämässä ihan eri panokset ja palkkiot. Raha on melko toissijainen juttu, niin pitkään ku elämä luistaa ja kroppa pysyy kunnossa. Toisaalta urheilusta voi hyvinkin tulla jollain tapaa joko osa mun duunia tai se voi olla mun duuni, joten se voi myös tuoda leivän pöytään. Mulla ois kiinnostusta sekä valmennushommiin että urheiluseurajohtamiseen joko (liikunnan)opettamisen ohella tai jopa kokopäiväisesti. Nyt kesällä en tosin ole jaksanut stressata henkilökohtaista tulevaisuutta juuri sen pitemmälle kuin seuraavaan aurinkoiseen päivään. Ympärillä tapahtuu niin isoja asioita, että oman itsen huolet ja murheet on helppo hoitaa pois päiväjärjestyksestä kevyellä liikunnalla ja kavereiden seuralla.

Tällä kaudella käytännössä palasin noin seitsemän vuoden tauon jälkeen tosissaan futiskentille. Vitosdivarissa, Real Oulussa ja sillä asenteella, että jokainen joukkueen tapahtuma reeneistä peleihin ja saunailtoihin käydään läpi, sydämellä. Samalla tuli mukaan entistä aktiivisemmin muukin liikunta. Tennistä, koripalloa, kuntopiiriä, pyöräilyä ja tosiaan, kerran kävin oikeasti lenkilläkin. Toki talvella käyty liikunnansivuaine oli luonut kohtuullisen kuntopohjan, mutta kauden alusta tähän päivään on kunto vain noussut. Välillä tuntuu, että mikään ei voi pysäyttää, kun vaan vauhtiin pääsee. Juoksu tuntuu hyvältä, vaikka selkä vähän vaivaakin. Polvet eivät enää tunnu lainkaan kipeiltä niin kuin lähes koko talven.

Olen miettinyt, että ei pelkkä paluu jalkapallokentille tai sivuaineopinnot luo tällaista draivia. Yksi ja selkeästi suurin tekijä tässä on mahdollisuus harrastaa. Oulussa voit kävellä tekonurmelle ja pelata rauhassa pari tuntia palloa, kukaan ei tule ajamaan pois tai sakottamaan kentän käytöstä ilman lupaa. Oulussa voit pelata ilmaiseksi hyväkuntoisilla kentillä tennistä tai tasaisella asvaltilla koripalloa. Oulussa voi pyöräillä ja oikeasti kuulemani mukaan jopa nauttia rullaluistelusta tasaisilla pyöräteillä, jotka vieläpä kaiken muun hyvän lisäksi pidetään varsin hyvin jopa talvella auki.

Asia nousi ajatuksiini, kun mietin liikuntapaikkoja, joita käytän Rovaniemellä. Koripallokenttä saa parannuksia, mistä suuri kiitos lankeaa korisporukkamme eräälle jäsenelle, joka myös Ylioppilaskunnassa kohtuuaktiivisesti vaikuttaa... Viereiset tenniskentät (Korkalovaarassa) taitavat olla ilmaisia, mutta mielestäni varsin järkyttävässä kunnossa. Jalkapallotekonurmista Keskuskenttähän on aivan ehdoton, mutta käyttöaste on aikalailla sadassa ilta-aikaan ja päivisin monet pelikaverit ovat koulussa tai töissä, joten muita kenttiä kaipaisi. Saarenkylän tekonurmi on aikansa elänyt ja uusimisen tarpeessa. Urheiluopiston kenttä on Urheiluopiston ja hinnaltaan vie ainakin minut pois käyttäjälistaltaan, minulla ei ole varaa. Nurmikentistä suurin osa sijaitsee Mäntyvaaralla, minne on matkaa melkoisesti eikä nurmelle taitaisi saada mennä ilman varausta.

Suurin murheeni Rovaniemellä on kohdistunut pyöräilyyn ja pyöräteihin (kevyenliikenteen väyliin). Ne kuitenkin liikuttavat meistä käytännössä jokaista. Korkeuserot harmittavat tietenkin silloin tällöin hiessä paikasta A paikkaan B puskiessa, mutta niille emme mahda mitään. Sen sijaan routineen asvaltin voi uusia, aura-autot voivat tyhjennellä väylät prioriteettilistan kärkipäässä (kuten lakikin sanoo..) ja hiekat voitaisiin koittaa poistaa entistä rivakammin kevään tullen. Tällaiset pikkumuutokset olisivat todella helppoja toteutettavia määrärahojen suuntauksilla, isommat päätökset vaativat pidemmän suunnittelun.

Isompana kysymyksenä otan esiin kaavoituksen. Kun mietitään liikuntaa yleensä, on työ/koulumatkat hyvä paikka liikuttaa itseään. Jos kuitenkin kaupunki on rakennettu niin, että kevyenliikenteen tehtävä on tehty mahdollisimman haastavaksi, luo tämä lähes ihmisessä kuin ihmisessä tietyn laiskuusreaktion. Auton kyydissä on simppelimpi istua kuin miettiä, että mistä kautta voin ajaa joutumatta väistelemään kuoppia tai lumikasoja. Rovaniemi tarvitsee hienoja kevyenliikenteen väyliä, jotka vievät kulkijat paikasta paikkaan ilman turhia kiertelyitä ja kaarteluita.




Minä itse olen asunut koko kolmivuotisen Rovaniemen aikani Viirinkangas-Ahkiomaa-Keskusta -sektorilla, joten kaipaan teiltä lukijat ideoita ja ehdotuksia. Missä tarvitaan uusia pyöräteitä? Missä on tärkeimmät korjauskohteet? Minkälaisia liikuntapaikkoja Rovaniemelle voisi rakentaa? Minkälaiset liikuntamahdollisuudet juuri Sinä koet tärkeäksi? Oletko tyytyväinen Rovaniemen liikuntatarjontaan ja mitä voisi olla lisää/mistä voisi mahdollisesti karsia?

Ottakaa toki yhteyttä, joko kommenttien kautta tai FB:n kautta. Sähköpostiakin saa laittaa ville.luotola (at) gmail.com

PS. Kiitoksia kaikille lukijoille, tekstieni suosio on yllättänyt minut todella positiivisesti! Osallistukaa toki keskusteluun ja avatkaa uusia aiheita, loppujen lopuksi te kaikki olette päättäjiä.

Kesäduunissa vai kesäduunitta.

Viime keväänä painettiin kaverin kanssa kanditaatintutkielma kasaan. Olin vuoden aikana tehnyt varsin hyvän kasan opintopisteitä ja viettänyt koululla liikunnan sivuaineen ansiosta tuntimääräisesti isoja lukemia. Olin tammikuussa ilmoittanut RoPS:lle, että junnuvalmennushommat saavat nyt odottaa. Tavoitteena oli pamahtaa Ouluun kesäksi, viettää elämäni kesä ja painaa kesäduunista useampi kilo tilille makaamaan ja odottamaan fiksua tai vähemmän fiksua käyttötarkoitusta.

No hommahan toimi just siihen pisteeseen asti, että junnuhommien loputtua aikaa oli tehä vaikka mitä. Katoin futista entistäkin enemmän, luin ja kirjoittelin pöytälaatikkoon sekä urheilin. Tein sijaisuuksia ja rahaakin kertyi säästöön. Kun kesä alkoi lähestyä, kirjoittelin CV:n omasta mielestäni kivaan muotoon ja jatkoin hommaa rustaamalla työhakemuksia sinne sun tänne, juomakorien kantamista, myyntihommia, siivoamista tai ihan mitä vain. Reilu 20 hakemusta ja tuloksena monta "valitettavasti ette tulleet valituksi." Kerran pääsin haastatteluun, mutta se olikin kasvatusalan hommia, liikunnanopettajaksi Kannonkoskelle. Liikuntatieteen maisteri vei voiton, niin kuin kuuluukin.

Kesäkuun puolivälissä alkoi tulla pieni paine, että mistähän mä rahaa saisin. Pitäis maksaa vuokraa ja mielellään syödäkin jotain. Porukat alkaa kuumottaan, että ottaisin niiltä rahaa vastaan. Sanoin, että riittänee mulle, että asun teidän luona suurimman osan kesästä ja syön välillä teidän jääkaapista. Menin Kelan asiakkaaksi ja jälleen kerran olin nalkissa. Kesäopinnot, joihin ei ollut mitään motivaatiota raskaan kevään jälkeen, olivat edessä.

Nyt kesä alkaa olla ohi, opinnoista on tehty just ja just pakolliset ja ajatus syksystä harjoitteluine, kursseineen ja gradupohdintoineen ei ole iskenyt kuin sata salamaa ainakaan vielä. Elämäni kesä olikin sateinen, opiskelu alitajunnassa vietetty kasa aikaa. Negatiivisempi saattaisi vähän ruveta oireilemaan ja miettiä, että miks tää meni näin? Ja sit sanoa vielä, että "TAAS!"

Mä oon kuitenkin miettinyt tän toisella lailla. Mä en saanu säästöön käteistä tonneittain, mutta sain muistoja, joita en ollut etukäteen osannut aatella. Luulin viettäväni juhannusta mökillä päissään, saunoen ja laulaen hyvässä seurassa. Sen sijaan kävinkin yli kolmen tunnin hyvin antoisan keskustelun entisen toimitusjohtajan kanssa, jolla oli valtava tietämys bisnesmaailmasta ja brändinrakentamisesta sekä lähes täysin erilaiset käsitykset elämästä minuun nähden. Keskustelu oli joka tapauksessa eräs eniten mieltäni avartaneista ikinä.

Tapasin myös samana iltana naisen, joka mullisti myös ajatusmaailmaani valtavasti, mutta se lienee jo toinen tarina.

Koen silti, että olen elänyt jälleen kerran kesän, joka antoi minulle paljon. En rikastunut luvuilla mitaten, mutta rikastuin ajattelultani enemmän kuin uskoinkaan. Mietippä omaa kesääsi, mitä sinä sait? Mitä sinulla jäi mieleen, käteen tai viereesi?

Jos haluatte, että pohdin teksteissäni jotain tiettyä asiaa tai tiettyjä teemoja. Tai että tarkennan kantojani ja ajatuksiani tai kerron lisää mistä vain, niin kysykää pois. Joko täällä kommentoimalla, FB:ssa tai soittamalla/tekstaamalla mulle. Joku on joskus jopa uskaltautunut juttelemaan mulle.

Esittelen itseni.

Mä olen Ville Luotola. Mies, jalkapalloharrastaja, opiskelija (kasv. yo.), opettaja, nuori aikuinen ja paljon muuta. Haluaisin olla myös urheilija, taiteilija, kirjailija, yrittäjä sekä poliitikko. Olen ehkä optimisti, ehkä realisti. Tämä tekstisivusto on osa kertomustani itsestäni ja ympäröivästä elämänmenosta.

Kun mä ilmoitin, että olen valmis ehdokkuuteen tulevissa kunnallisvaaleissa, alkoi ympärillä tapahtua. Ihmiset alkoivat puhua kampanjasta, tunnetuudesta, koulutuksista ja jälleen kerran kampanjasta, pitäisi ainakin perustaa blogi. Kirjoittaa blogia. Kertoa blogissa asioita.

Nyt kolme kuukautta myöhemmin perustin blogin. Kirjoitan blogia. Kerron blogissa asioita. En kuitenkaan tee tätä pelkästään kunnallisvaalien takia. Olisi toki tekopyhää sanoa, että en haluaisi, että ihmiset lukisivat tätä ja äänestäisivät minua. Totta kai haluan, että saan lukijoita, jotka ajattelevat kirjoittamiani asioita ja keskustelevat niistä ystäväpiirissään. Läpipääsy on toissijainen asia, jos toteutan ajattelunedistämistä muuten.

Asioista... Mistä asioista? Mitä mä voin kirjoittaa blogiin, mitä mä voin julkaista? Miten mun julkisuuskuvan käy, jos kirjoitan jotain? Mitä ihmiset musta ajattelee? Voinko kirjoittaa mä/musta/meikä? Jos mä kirjoitan blogia, mä voin kirjoittaa siihen ihan mitä vain. Jos ihmiset vihaavat mua mun ajatusten tai kirjoitusten takia, niin tuskin he olisivat muutenkaan halunneet muhun tutustua tai mun mielipiteitä kuunnella.

Näin ollen tekstit eivät todellakaan tule olemaan pelkästään poliittisia tai en haluaisi niiden olevan. Eräs mentorini tosin veti maton jalkojeni alta tämän ajatuksen suhteen kertomalla raa'an faktan suorin sanoin: "Vaikka sä kirjoittaisit homopornoa, siitä tulee poliittista, kun sä etenet poliitikassa!"

Tekstini tulevat siis käsittelemään kaikkea laidasta laitaan, mitä mieleeni tulee. En tule poissulkemaan ainuttakaan aihetta, mikä on mieleni päällä. En tule kertaakaan antamaan valtaa ajatukselle: "Jos kirjoitan näin, tulenko valituksi/mitä ne musta aattelee?" En myöskään lupaile aktiivisuutta tai muutakaan liibalaabaa, mitä en ehkä pysty toteuttamaan. Jotain kuitenkin kirjoitan, lähinnä itselleni, mutta myös kaikille kiinnostuneille. Kiitän jokaista lukijaa jo etukäteen, muistakaa markkinoida hyviä ajatuksia eteenpäin. Toivottavasti myös minun tekstini pääsevät mainostuksen kohteiksi...