Tänä aamuna kävelimme kohti Janacék -teatteria noustaksemme bussiin. Ihmiset ympärilläni kävelivät ja keskustelivat, minä mietin aiempia keskusteluitani vaihdon aikana ja elämässäni. Vuoden 2012 kesällä olin Jumpru Pubin baaritiskillä kaverini kanssa, en juonut. Olin autolla ja mietin lähtemistä. Paikalle ilmestyi pitkätukkainen ystäväni, joka ilmoitti, että ottaa oluen. Saadessaan oluen hän oli käynyt läpi keskustelun ammattiyhdistysliikkeen nykytilasta.
Hänellä oli asiaan ratkaisu, minä. "Ville, sun kaltaisia ihmisiä tarvitaan tekemään asiat oikein noissa järjestöissä, me ei voida miettiä vaan suomalaisen duunarin hyvää. Meidän täytyy ajatella globaalia hyvää." Mä olin puulla päähän lyöty ja ajatuksiltani tuhottu, en tiedä juurikaan globaaleista asioista saatika työväenliikkeestä ympäri maailman. Mietin ja mietin, mutta en keksinyt ratkaisua asioihin.
Nyt aikaa on kulunut ja olen nähnyt maita ja mantuja. Olen vanhempi, mutta yhä nuori. Luen päivittäin uutisia ja tuhoudun hiukan sisältä lukiessani oikeistomaailman pyörimistä. Aivan kuin rahalla olisi jotain merkitystä silloin, kun ihmisiä hoidetaan heidän sairauksistaan tai heille luodaan inhimillisemmät olosuhteet. Ajatus on täysin käsittämätön. Viime vuoden puolella Sveitsissä, jossa menee kohtuu hyvin, pohdittiin maksimipalkkajärjestelmää. Olin kuullut tästä myös aiemmin ja rupesin pohtimaan asiaa.
Ihmisten onnellisuus ei käytännössä nouse lainkaan länsimaissa sen jälkeen, kun he ylittävät tietyn palkkatason (http://blogs.wsj.com/wealth/2010/09/07/the-perfect-salary-for-happiness-75000-a-year/ .) Sveitsissä äänestettiin kaksitoistakertaisesta palkasta verrattuna yhtiön sisäiseen minimipalkkaan ja JP Morgan -pankin perustaja J.P. Morgan on kuulemani mukaan puhunut, että kapitalismi ei voi toimia, jos rikkaat tienaavat yli 20 kertaa enemmän kuin minimipalkkaiset. Voitte katsoa uutisia, raportteja tai leikkauslistoja, näette kapitalismin toiminnassaan nykymuodossa.
Minun ajatukseni on kompromissi. Se muotoutuu monien keskusteluiden pohjalta, joista viimeisimpänä on unkarilaisen kämppäkaverini kanssa käyty keskustelu. Minun mielestäni ihmiset saavat tienata, siinä ei ole mitään väärää. Väärää on siinä, jos ihmisille ei anneta mahdollisuutta edes peruselämään.
Mallissani firman, kunnan, valtion tai järjestön (jne.) parhaiten palkattu ei saisi tienata enempää kuin 20-kertaisesti verrattuna firman pienimmän palkan saavan työntekijän palkkaan nähden. Myös bonusjärjestelmä rakennettaisiin tämän ajatuksen pohjalle, jolloin pomon saadessa 10 000 euron bonuksen, saisi duunarikin 500 euroa. Tämän järjestelmän ongelmathan on heti nähtävissä ja niistä ilmeisimpänä on työnketjuttaminen alihankkijoille.
Vielä suurempi ongelma on ajatus siitä, että kuka lähtee tätä ensimmäisenä toteuttamaan. Pelkomme on, että yritykset karkaavat ja parhaat johtajat karkaavat ja raha karkaa. Katsotaan ympärillemme, tällä hetkellä firmat karkaavat, parhaat johtajat ajavat meitä yt-neuvotteluihin ja rahaa on enemmän kuin 95%:ssa maailmasta. Me voimme helposti mennä pieleen, mutta niin olemme jo menneet. Jotain uutta tarvitaan, ja vaikka se tällä hetkellä kuulostaa mahdottomalta, niin ihmeitä tapahtuu. Ajamme autoilla, lennämme lentokoneilla, pallo on pyöreä ja kokoomus väittää olevansa työväenpuolue.
Brno, 26.1.2014
Ville Luotola
