tiistai 21. elokuuta 2012

Jotain viime päiviltä.

Edellisen tekstin julkaisusta melkein viikko, alakaa melekein tulla paineita. Pittäis kirjoittaa. Todellisuus on kuitenkin se, että yliopistolla oli maanantaina kesätentti ja oli pakko painaa historiankirjan kans pitkää päivää. Luulen, että saatiin tyydyttävä tulos ja ajatus saa taas virrata rauhassa. Kävin siis Rovaniemellä pitkästä aikaa. Kauniita naisia, rumia rakennuksia ja lepposasti virtaava joki. Jotenki oma 17 neliön yksiö tuntu meleko tyhjältä, ku kaveri oli vieny sohvansa pois. Kirjahylly ja kulahtanu futoni ei paljon lämmittäny. Näin ollen, jos jollain on siistiä matalaa pöytää ja paria mukavasti istuttavaa nojatuolia ylimääräisenä, niin ei muuta ku yhteydenottoa, voisin poistella ittelleni.

Olihan siellä Rollossa muutaki, pari kaveria tapasin ja Tervarit nappas mukavan 5-1 -voiton Muurolasta. Lopulta paluumatkalle lähtiessä maanantaina ajatus vaan virtasi täysin esteettömästi. Yksin millä tahansa kulkuneuvolla liikkuessa mun ajatus on täysin pysäyttämätön, pyöräillessä pyörii asiat yhtä lailla mielessä kuin autossa tai junassa istuessa. Lentokoneessa jostain syystä lähinnä vaan nukun. No siinä pohdiskelin seuraavia kirjoittelunaiheita, muutamaa elämääni vaikuttavaa naista, taloutta (sekä henkilökohtaista että yleisesti) ja monia muita asioita, kun puhelin pärähti soimaan.

Vastasin ja kuulen lopun soittajan ensimmäisestä lauseesta "... Haminasta, terve!" No vastailen tietenkin parilla sanalla ja kaverihan on soittelemassa Iin Haminasta ja tarjoaa töitä. Viikonlopulla laitoin ilmoituksen Iin kouluille, että voin ottaa sijaisuuksia vastaan ja maanantaina tulee puhelu. Ensi viikolla olisi kolme päivää töitä tarjolla ja totta kai menen ne tekemään. Voi kunpa työmarkkinoilla olisi aina näin helppoa...

Puhelun jälkeen painauduin taas ajatuksiini, kunnes Tervolassa Louen kohdalla katson, että onpa bussia odottava pariskunta keskellä tietä. Juuri ennen kuin ohitan heidät, nostavat he peukkunsa ylös ja minä jarruttelen kohdille. Pariskunta osoittautuu italialaisiksi psykologeiksi, jotka ovat reissanneet viikon verran Venäjällä Moskovasta Murmanskiin ja tulleet sitten Ivalon ja Rovaniemen kautta matkaten nyt kohti Mikkeliä. Kerron, että he pääsevät kyydissäni Ouluun ja he tarttuvat tilaisuuteen oitis. Lopulta ajelin Liminkaan asti, että pääsivät Jyväskylän tien varteen eikä tarvinnut laittomasti motarilla liftata, olivat tyytyväisiä.

Itse ajelin kotiin ja aloin valmistautua päivän tärkeimpään koitokseen Vitosdivarin kärkikamppailuun Pattijoen Tempausta vastaan. Otteluhan päättyi lopulta lukuisista paikoistamme huolimatta 0-0 ja nousumme jäi varmistumatta. Fiilis ei ollut paras mahdollinen, mutta loppujen lopuksi positiivinen kokemus. Tiukka ja hyvätasoinen jalkapallo-ottelu, jossa sai oikeasti juosta itsensä puhki. Illalla jalkapöydän mustuessa, sisäsyrjän isohkoa puhjennutta rakkoa puhdistellessa ja kipeytyneitä paikkoja unohdellessa ajatus virtasi taas aivan uudella tavalla. Tajusin jälleen, että tällaisten asioiden vuoksi me elämme. Tunteiden, tuskien, toivon ja hyvän mielen vuoksi on mukava elää.

Tänään maksoin metsästyskortin ja torstaina pitäisi isän kanssa mennä näyttämään aseita poliisilaitokselle sekä hakea aselupia. Jännittää melko paljon, koska lupakäytäntö on kuulemma nykyisin haastava. Sen lisäksi jännittää myös itse metsästys, en ole koskaan tappanut mitään paarmaa suurempaa vedenpinnan päällä elänyttä olentoa. Kymmenettuhannet tauluihin tai maastomaaleihin ammutut luodit armeijassa eivät paljon paina, kun tähtäimessä on jänis, sorsa tai hirvi. Toisaalta, mistä saa puhtaampaa ja paremman elänyttä liharavintoa syödäkseen?

torstai 16. elokuuta 2012

Tuuliviirinä sananvapauden asialla.

Mannerheim on musta. Mannerheim-elokuvan ohjaaja on kenialainen. YLE, YLE, YLE, Mannerheim, MANNERHEIM, MUSTA! Onko joku huomannut otsikoissa mitään tähän juttuun liittyvää?

Olen seurannut puolivillaisesti esillä olevaa YLE:n tuottaman Mannerheim-elokuvan uutisointia. Televisiossa on ollut kommentteja antamassa eräs Suomen johtavista historioitsijoista Matti Klinge ja blogeissaan aihetta ovat kommentoineet ainakin kymmenet Perussuomalaiset. Pilakuviakin aiheesta on Facebookin etusivulla näkynyt. Kannat ovat vaihdelleet laidasta laitaan ja menneet tietenkin toisella laidalla täysin yli. Elokuvan tuottaja on saanut uhkailuja ja muun muassa Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Simon Elo vertasi elokuvatuotantoa internetin vanhimpaan rahastuskusetukseen nigerialaiskirjeeseen. (http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/114163-avoin-kenialaiskirje-yleisradiolle)

Mielestäni keskustelu on lähtenyt käsistä, kyse on uutisoinnin perusteella kenialais-suomalais-virolaisesta tuotannosta, jonka kokonaisbudjetti on 20 000 euroa. Tuolla rahalla ei Suomessa kuvata ammattinäyttelijöillä yhtään produktiota, toisaalta se on hauska kontrasti yli-isoksi kasvaneesta "oikeasta" Mannerheim-elokuvasta, joka ei nyt koskaan näytä valmistuvan. Nyt meillä on ainakin yksi elokuva, jossa sotajohtajana kannuksensa kerännyt Mannerheimimme on kuvattu tuleville polville.

Nyt ongelmista suurin tuntuu olevan, että elokuvassa Mannerheimia näyttelee musta mies. Toisaalta Klinge kommentoi televisiossa, että pituus on kuitenkin hyvin lähellä oikeaa, kysehän on vain näyttelijän ulkomuodosta. Mielestäni se oli varsin hyvä kuittaus.

Itse rupesin miettimään aiemmin ilmestyneitä taiteilijoiden esityksiä Mannerheimista. Uralin perhonen animaatiossa hänet esitettiin bi- tai homoseksuaalina ja Lauri Maijalan rakentamassa teatteriesityksessä hän on saanut lehtikirjoittelun perusteella muun muassa eläimiinsekaantujan roolia... (http://www.city.fi/artikkeli/Herra+Rujo+-+Lauri+Maijala/4025/) Miten kävisikään, kun nyt YLE:n tuotannossa Mannerheim olisi sekä musta että homo? Lähtisikö fanaatikoilta lopullisesti mopo käsistä?

Minä itse en ole elokuvasta vielä mitään mieltä. Traileri ei vakuuttanut, mutta kokopitkän version dumaan vasta sen katsottuani. Toisaalta minua harmittaa se, että Mannerheimista on tehty monien suomalaisten päässä samantyylinen hahmo kuin ääri-islamistien piirissä profeetta Muhammadista. Heti kun joku kuvaa edellä mainittuja hahmoja väärin, niin ympärillä alkaa hulina.

Ei Mannerheim ole kenenkään yksinoikeus. Vaikka hän johti Suomen joukkoja kahden sodan ajan venäläisiä vastaan ja yhden sodan verran suomalaisia vastaan, ei hän ole pyhä. Jos kritisoi Muhammad-pilakuvista islamistien reaktioita ja on nyt lynkkaamassa koko YLEä yhden tuotetun elokuvan perusteella, on aika katsoa peiliin ja miettiä tapahtumia uudesta perspektiivistä.

Taiteen kentällä pitää pystyä puhumaan eri tavoin ja laajentamaan käsityksiä, mikäli tämä ei ole mahdollista pelkäämättä henkensä puolesta on meidän turha puhua sananvapaudesta tai sivistysvaltiosta.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Urheilun ilo.

Oon vähän niinku dumpannu auton. En toki lopullisesti, mutta tässä viime aikoina oon vaan lähinnä polkenut pyörällä ja jopa juossut. Jotenkin musta tuntuu, niinku ois syntynyt uudestaan. Skidinä oli rento vetää ympäri Maikkulan ja Knuuttarin seutuja pyörällä ja vettää kunnon kumijäljet jarruttaen tien päähän sopivassa kohtaa. Välillä sit toki etittiin sammakonkutua ja käytiin uimassa. Joskus tulin takas kotia vaatteetki märkinä, kun pojat oli yllyttäny pulahtaan vaatteet päällä. 5 markkaa per jäbä maksoivat suoraan handuun. Kybä oli kokonaissaldo.

No nykyisin pyöräilyllä ja urheilulla yleensä on mun elämässä ihan eri panokset ja palkkiot. Raha on melko toissijainen juttu, niin pitkään ku elämä luistaa ja kroppa pysyy kunnossa. Toisaalta urheilusta voi hyvinkin tulla jollain tapaa joko osa mun duunia tai se voi olla mun duuni, joten se voi myös tuoda leivän pöytään. Mulla ois kiinnostusta sekä valmennushommiin että urheiluseurajohtamiseen joko (liikunnan)opettamisen ohella tai jopa kokopäiväisesti. Nyt kesällä en tosin ole jaksanut stressata henkilökohtaista tulevaisuutta juuri sen pitemmälle kuin seuraavaan aurinkoiseen päivään. Ympärillä tapahtuu niin isoja asioita, että oman itsen huolet ja murheet on helppo hoitaa pois päiväjärjestyksestä kevyellä liikunnalla ja kavereiden seuralla.

Tällä kaudella käytännössä palasin noin seitsemän vuoden tauon jälkeen tosissaan futiskentille. Vitosdivarissa, Real Oulussa ja sillä asenteella, että jokainen joukkueen tapahtuma reeneistä peleihin ja saunailtoihin käydään läpi, sydämellä. Samalla tuli mukaan entistä aktiivisemmin muukin liikunta. Tennistä, koripalloa, kuntopiiriä, pyöräilyä ja tosiaan, kerran kävin oikeasti lenkilläkin. Toki talvella käyty liikunnansivuaine oli luonut kohtuullisen kuntopohjan, mutta kauden alusta tähän päivään on kunto vain noussut. Välillä tuntuu, että mikään ei voi pysäyttää, kun vaan vauhtiin pääsee. Juoksu tuntuu hyvältä, vaikka selkä vähän vaivaakin. Polvet eivät enää tunnu lainkaan kipeiltä niin kuin lähes koko talven.

Olen miettinyt, että ei pelkkä paluu jalkapallokentille tai sivuaineopinnot luo tällaista draivia. Yksi ja selkeästi suurin tekijä tässä on mahdollisuus harrastaa. Oulussa voit kävellä tekonurmelle ja pelata rauhassa pari tuntia palloa, kukaan ei tule ajamaan pois tai sakottamaan kentän käytöstä ilman lupaa. Oulussa voit pelata ilmaiseksi hyväkuntoisilla kentillä tennistä tai tasaisella asvaltilla koripalloa. Oulussa voi pyöräillä ja oikeasti kuulemani mukaan jopa nauttia rullaluistelusta tasaisilla pyöräteillä, jotka vieläpä kaiken muun hyvän lisäksi pidetään varsin hyvin jopa talvella auki.

Asia nousi ajatuksiini, kun mietin liikuntapaikkoja, joita käytän Rovaniemellä. Koripallokenttä saa parannuksia, mistä suuri kiitos lankeaa korisporukkamme eräälle jäsenelle, joka myös Ylioppilaskunnassa kohtuuaktiivisesti vaikuttaa... Viereiset tenniskentät (Korkalovaarassa) taitavat olla ilmaisia, mutta mielestäni varsin järkyttävässä kunnossa. Jalkapallotekonurmista Keskuskenttähän on aivan ehdoton, mutta käyttöaste on aikalailla sadassa ilta-aikaan ja päivisin monet pelikaverit ovat koulussa tai töissä, joten muita kenttiä kaipaisi. Saarenkylän tekonurmi on aikansa elänyt ja uusimisen tarpeessa. Urheiluopiston kenttä on Urheiluopiston ja hinnaltaan vie ainakin minut pois käyttäjälistaltaan, minulla ei ole varaa. Nurmikentistä suurin osa sijaitsee Mäntyvaaralla, minne on matkaa melkoisesti eikä nurmelle taitaisi saada mennä ilman varausta.

Suurin murheeni Rovaniemellä on kohdistunut pyöräilyyn ja pyöräteihin (kevyenliikenteen väyliin). Ne kuitenkin liikuttavat meistä käytännössä jokaista. Korkeuserot harmittavat tietenkin silloin tällöin hiessä paikasta A paikkaan B puskiessa, mutta niille emme mahda mitään. Sen sijaan routineen asvaltin voi uusia, aura-autot voivat tyhjennellä väylät prioriteettilistan kärkipäässä (kuten lakikin sanoo..) ja hiekat voitaisiin koittaa poistaa entistä rivakammin kevään tullen. Tällaiset pikkumuutokset olisivat todella helppoja toteutettavia määrärahojen suuntauksilla, isommat päätökset vaativat pidemmän suunnittelun.

Isompana kysymyksenä otan esiin kaavoituksen. Kun mietitään liikuntaa yleensä, on työ/koulumatkat hyvä paikka liikuttaa itseään. Jos kuitenkin kaupunki on rakennettu niin, että kevyenliikenteen tehtävä on tehty mahdollisimman haastavaksi, luo tämä lähes ihmisessä kuin ihmisessä tietyn laiskuusreaktion. Auton kyydissä on simppelimpi istua kuin miettiä, että mistä kautta voin ajaa joutumatta väistelemään kuoppia tai lumikasoja. Rovaniemi tarvitsee hienoja kevyenliikenteen väyliä, jotka vievät kulkijat paikasta paikkaan ilman turhia kiertelyitä ja kaarteluita.




Minä itse olen asunut koko kolmivuotisen Rovaniemen aikani Viirinkangas-Ahkiomaa-Keskusta -sektorilla, joten kaipaan teiltä lukijat ideoita ja ehdotuksia. Missä tarvitaan uusia pyöräteitä? Missä on tärkeimmät korjauskohteet? Minkälaisia liikuntapaikkoja Rovaniemelle voisi rakentaa? Minkälaiset liikuntamahdollisuudet juuri Sinä koet tärkeäksi? Oletko tyytyväinen Rovaniemen liikuntatarjontaan ja mitä voisi olla lisää/mistä voisi mahdollisesti karsia?

Ottakaa toki yhteyttä, joko kommenttien kautta tai FB:n kautta. Sähköpostiakin saa laittaa ville.luotola (at) gmail.com

PS. Kiitoksia kaikille lukijoille, tekstieni suosio on yllättänyt minut todella positiivisesti! Osallistukaa toki keskusteluun ja avatkaa uusia aiheita, loppujen lopuksi te kaikki olette päättäjiä.


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Kesäduunissa vai kesäduunitta.

Viime keväänä painettiin kaverin kanssa kanditaatintutkielma kasaan. Olin vuoden aikana tehnyt varsin hyvän kasan opintopisteitä ja viettänyt koululla liikunnan sivuaineen ansiosta tuntimääräisesti isoja lukemia. Olin tammikuussa ilmoittanut RoPS:lle, että junnuvalmennushommat saavat nyt odottaa. Tavoitteena oli pamahtaa Ouluun kesäksi, viettää elämäni kesä ja painaa kesäduunista useampi kilo tilille makaamaan ja odottamaan fiksua tai vähemmän fiksua käyttötarkoitusta.

No hommahan toimi just siihen pisteeseen asti, että junnuhommien loputtua aikaa oli tehä vaikka mitä. Katoin futista entistäkin enemmän, luin ja kirjoittelin pöytälaatikkoon sekä urheilin. Tein sijaisuuksia ja rahaakin kertyi säästöön. Kun kesä alkoi lähestyä, kirjoittelin CV:n omasta mielestäni kivaan muotoon ja jatkoin hommaa rustaamalla työhakemuksia sinne sun tänne, juomakorien kantamista, myyntihommia, siivoamista tai ihan mitä vain. Reilu 20 hakemusta ja tuloksena monta "valitettavasti ette tulleet valituksi." Kerran pääsin haastatteluun, mutta se olikin kasvatusalan hommia, liikunnanopettajaksi Kannonkoskelle. Liikuntatieteen maisteri vei voiton, niin kuin kuuluukin.

Kesäkuun puolivälissä alkoi tulla pieni paine, että mistähän mä rahaa saisin. Pitäis maksaa vuokraa ja mielellään syödäkin jotain. Porukat alkaa kuumottaan, että ottaisin niiltä rahaa vastaan. Sanoin, että riittänee mulle, että asun teidän luona suurimman osan kesästä ja syön välillä teidän jääkaapista. Menin Kelan asiakkaaksi ja jälleen kerran olin nalkissa. Kesäopinnot, joihin ei ollut mitään motivaatiota raskaan kevään jälkeen, olivat edessä.

Nyt kesä alkaa olla ohi, opinnoista on tehty just ja just pakolliset ja ajatus syksystä harjoitteluine, kursseineen ja gradupohdintoineen ei ole iskenyt kuin sata salamaa ainakaan vielä. Elämäni kesä olikin sateinen, opiskelu alitajunnassa vietetty kasa aikaa. Negatiivisempi saattaisi vähän ruveta oireilemaan ja miettiä, että miks tää meni näin? Ja sit sanoa vielä, että "TAAS!"

Mä oon kuitenkin miettinyt tän toisella lailla. Mä en saanu säästöön käteistä tonneittain, mutta sain muistoja, joita en ollut etukäteen osannut aatella. Luulin viettäväni juhannusta mökillä päissään, saunoen ja laulaen hyvässä seurassa. Sen sijaan kävinkin yli kolmen tunnin hyvin antoisan keskustelun entisen toimitusjohtajan kanssa, jolla oli valtava tietämys bisnesmaailmasta ja brändinrakentamisesta sekä lähes täysin erilaiset käsitykset elämästä minuun nähden. Keskustelu oli joka tapauksessa eräs eniten mieltäni avartaneista ikinä.

Tapasin myös samana iltana naisen, joka mullisti myös ajatusmaailmaani valtavasti, mutta se lienee jo toinen tarina.

Koen silti, että olen elänyt jälleen kerran kesän, joka antoi minulle paljon. En rikastunut luvuilla mitaten, mutta rikastuin ajattelultani enemmän kuin uskoinkaan. Mietippä omaa kesääsi, mitä sinä sait? Mitä sinulla jäi mieleen, käteen tai viereesi?

Jos haluatte, että pohdin teksteissäni jotain tiettyä asiaa tai tiettyjä teemoja. Tai että tarkennan kantojani ja ajatuksiani tai kerron lisää mistä vain, niin kysykää pois. Joko täällä kommentoimalla, FB:ssa tai soittamalla/tekstaamalla mulle. Joku on joskus jopa uskaltautunut juttelemaan mulle.


lauantai 11. elokuuta 2012

Esittelen itseni.

Mä olen Ville Luotola. Mies, jalkapalloharrastaja, opiskelija (kasv. yo.), opettaja, nuori aikuinen ja paljon muuta. Haluaisin olla myös urheilija, taiteilija, kirjailija, yrittäjä sekä poliitikko. Olen ehkä optimisti, ehkä realisti. Tämä tekstisivusto on osa kertomustani itsestäni ja ympäröivästä elämänmenosta.

Kun mä ilmoitin, että olen valmis ehdokkuuteen tulevissa kunnallisvaaleissa, alkoi ympärillä tapahtua. Ihmiset alkoivat puhua kampanjasta, tunnetuudesta, koulutuksista ja jälleen kerran kampanjasta, pitäisi ainakin perustaa blogi. Kirjoittaa blogia. Kertoa blogissa asioita.

Nyt kolme kuukautta myöhemmin perustin blogin. Kirjoitan blogia. Kerron blogissa asioita. En kuitenkaan tee tätä pelkästään kunnallisvaalien takia. Olisi toki tekopyhää sanoa, että en haluaisi, että ihmiset lukisivat tätä ja äänestäisivät minua. Totta kai haluan, että saan lukijoita, jotka ajattelevat kirjoittamiani asioita ja keskustelevat niistä ystäväpiirissään. Läpipääsy on toissijainen asia, jos toteutan ajattelunedistämistä muuten.

Asioista... Mistä asioista? Mitä mä voin kirjoittaa blogiin, mitä mä voin julkaista? Miten mun julkisuuskuvan käy, jos kirjoitan jotain? Mitä ihmiset musta ajattelee? Voinko kirjoittaa mä/musta/meikä? Jos mä kirjoitan blogia, mä voin kirjoittaa siihen ihan mitä vain. Jos ihmiset vihaavat mua mun ajatusten tai kirjoitusten takia, niin tuskin he olisivat muutenkaan halunneet muhun tutustua tai mun mielipiteitä kuunnella.

Näin ollen tekstit eivät todellakaan tule olemaan pelkästään poliittisia tai en haluaisi niiden olevan. Eräs mentorini tosin veti maton jalkojeni alta tämän ajatuksen suhteen kertomalla raa'an faktan suorin sanoin: "Vaikka sä kirjoittaisit homopornoa, siitä tulee poliittista, kun sä etenet poliitikassa!"

Tekstini tulevat siis käsittelemään kaikkea laidasta laitaan, mitä mieleeni tulee. En tule poissulkemaan ainuttakaan aihetta, mikä on mieleni päällä. En tule kertaakaan antamaan valtaa ajatukselle: "Jos kirjoitan näin, tulenko valituksi/mitä ne musta aattelee?" En myöskään lupaile aktiivisuutta tai muutakaan liibalaabaa, mitä en ehkä pysty toteuttamaan. Jotain kuitenkin kirjoitan, lähinnä itselleni, mutta myös kaikille kiinnostuneille. Kiitän jokaista lukijaa jo etukäteen, muistakaa markkinoida hyviä ajatuksia eteenpäin. Toivottavasti myös minun tekstini pääsevät mainostuksen kohteiksi...