Oon vähän niinku dumpannu auton. En toki lopullisesti, mutta tässä viime aikoina oon vaan lähinnä polkenut pyörällä ja jopa juossut. Jotenkin musta tuntuu, niinku ois syntynyt uudestaan. Skidinä oli rento vetää ympäri Maikkulan ja Knuuttarin seutuja pyörällä ja vettää kunnon kumijäljet jarruttaen tien päähän sopivassa kohtaa. Välillä sit toki etittiin sammakonkutua ja käytiin uimassa. Joskus tulin takas kotia vaatteetki märkinä, kun pojat oli yllyttäny pulahtaan vaatteet päällä. 5 markkaa per jäbä maksoivat suoraan handuun. Kybä oli kokonaissaldo.
No nykyisin pyöräilyllä ja urheilulla yleensä on mun elämässä ihan eri panokset ja palkkiot. Raha on melko toissijainen juttu, niin pitkään ku elämä luistaa ja kroppa pysyy kunnossa. Toisaalta urheilusta voi hyvinkin tulla jollain tapaa joko osa mun duunia tai se voi olla mun duuni, joten se voi myös tuoda leivän pöytään. Mulla ois kiinnostusta sekä valmennushommiin että urheiluseurajohtamiseen joko (liikunnan)opettamisen ohella tai jopa kokopäiväisesti. Nyt kesällä en tosin ole jaksanut stressata henkilökohtaista tulevaisuutta juuri sen pitemmälle kuin seuraavaan aurinkoiseen päivään. Ympärillä tapahtuu niin isoja asioita, että oman itsen huolet ja murheet on helppo hoitaa pois päiväjärjestyksestä kevyellä liikunnalla ja kavereiden seuralla.
Tällä kaudella käytännössä palasin noin seitsemän vuoden tauon jälkeen tosissaan futiskentille. Vitosdivarissa, Real Oulussa ja sillä asenteella, että jokainen joukkueen tapahtuma reeneistä peleihin ja saunailtoihin käydään läpi, sydämellä. Samalla tuli mukaan entistä aktiivisemmin muukin liikunta. Tennistä, koripalloa, kuntopiiriä, pyöräilyä ja tosiaan, kerran kävin oikeasti lenkilläkin. Toki talvella käyty liikunnansivuaine oli luonut kohtuullisen kuntopohjan, mutta kauden alusta tähän päivään on kunto vain noussut. Välillä tuntuu, että mikään ei voi pysäyttää, kun vaan vauhtiin pääsee. Juoksu tuntuu hyvältä, vaikka selkä vähän vaivaakin. Polvet eivät enää tunnu lainkaan kipeiltä niin kuin lähes koko talven.
Olen miettinyt, että ei pelkkä paluu jalkapallokentille tai sivuaineopinnot luo tällaista draivia. Yksi ja selkeästi suurin tekijä tässä on mahdollisuus harrastaa. Oulussa voit kävellä tekonurmelle ja pelata rauhassa pari tuntia palloa, kukaan ei tule ajamaan pois tai sakottamaan kentän käytöstä ilman lupaa. Oulussa voit pelata ilmaiseksi hyväkuntoisilla kentillä tennistä tai tasaisella asvaltilla koripalloa. Oulussa voi pyöräillä ja oikeasti kuulemani mukaan jopa nauttia rullaluistelusta tasaisilla pyöräteillä, jotka vieläpä kaiken muun hyvän lisäksi pidetään varsin hyvin jopa talvella auki.
Asia nousi ajatuksiini, kun mietin liikuntapaikkoja, joita käytän Rovaniemellä. Koripallokenttä saa parannuksia, mistä suuri kiitos lankeaa korisporukkamme eräälle jäsenelle, joka myös Ylioppilaskunnassa kohtuuaktiivisesti vaikuttaa... Viereiset tenniskentät (Korkalovaarassa) taitavat olla ilmaisia, mutta mielestäni varsin järkyttävässä kunnossa. Jalkapallotekonurmista Keskuskenttähän on aivan ehdoton, mutta käyttöaste on aikalailla sadassa ilta-aikaan ja päivisin monet pelikaverit ovat koulussa tai töissä, joten muita kenttiä kaipaisi. Saarenkylän tekonurmi on aikansa elänyt ja uusimisen tarpeessa. Urheiluopiston kenttä on Urheiluopiston ja hinnaltaan vie ainakin minut pois käyttäjälistaltaan, minulla ei ole varaa. Nurmikentistä suurin osa sijaitsee Mäntyvaaralla, minne on matkaa melkoisesti eikä nurmelle taitaisi saada mennä ilman varausta.
Suurin murheeni Rovaniemellä on kohdistunut pyöräilyyn ja pyöräteihin (kevyenliikenteen väyliin). Ne kuitenkin liikuttavat meistä käytännössä jokaista. Korkeuserot harmittavat tietenkin silloin tällöin hiessä paikasta A paikkaan B puskiessa, mutta niille emme mahda mitään. Sen sijaan routineen asvaltin voi uusia, aura-autot voivat tyhjennellä väylät prioriteettilistan kärkipäässä (kuten lakikin sanoo..) ja hiekat voitaisiin koittaa poistaa entistä rivakammin kevään tullen. Tällaiset pikkumuutokset olisivat todella helppoja toteutettavia määrärahojen suuntauksilla, isommat päätökset vaativat pidemmän suunnittelun.
Isompana kysymyksenä otan esiin kaavoituksen. Kun mietitään liikuntaa yleensä, on työ/koulumatkat hyvä paikka liikuttaa itseään. Jos kuitenkin kaupunki on rakennettu niin, että kevyenliikenteen tehtävä on tehty mahdollisimman haastavaksi, luo tämä lähes ihmisessä kuin ihmisessä tietyn laiskuusreaktion. Auton kyydissä on simppelimpi istua kuin miettiä, että mistä kautta voin ajaa joutumatta väistelemään kuoppia tai lumikasoja. Rovaniemi tarvitsee hienoja kevyenliikenteen väyliä, jotka vievät kulkijat paikasta paikkaan ilman turhia kiertelyitä ja kaarteluita.
Minä itse olen asunut koko kolmivuotisen Rovaniemen aikani Viirinkangas-Ahkiomaa-Keskusta -sektorilla, joten kaipaan teiltä lukijat ideoita ja ehdotuksia. Missä tarvitaan uusia pyöräteitä? Missä on tärkeimmät korjauskohteet? Minkälaisia liikuntapaikkoja Rovaniemelle voisi rakentaa? Minkälaiset liikuntamahdollisuudet juuri Sinä koet tärkeäksi? Oletko tyytyväinen Rovaniemen liikuntatarjontaan ja mitä voisi olla lisää/mistä voisi mahdollisesti karsia?
Ottakaa toki yhteyttä, joko kommenttien kautta tai FB:n kautta. Sähköpostiakin saa laittaa ville.luotola (at) gmail.com
PS. Kiitoksia kaikille lukijoille, tekstieni suosio on yllättänyt minut todella positiivisesti! Osallistukaa toki keskusteluun ja avatkaa uusia aiheita, loppujen lopuksi te kaikki olette päättäjiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti