Edellisen tekstin julkaisusta melkein viikko, alakaa melekein tulla paineita. Pittäis kirjoittaa. Todellisuus on kuitenkin se, että yliopistolla oli maanantaina kesätentti ja oli pakko painaa historiankirjan kans pitkää päivää. Luulen, että saatiin tyydyttävä tulos ja ajatus saa taas virrata rauhassa. Kävin siis Rovaniemellä pitkästä aikaa. Kauniita naisia, rumia rakennuksia ja lepposasti virtaava joki. Jotenki oma 17 neliön yksiö tuntu meleko tyhjältä, ku kaveri oli vieny sohvansa pois. Kirjahylly ja kulahtanu futoni ei paljon lämmittäny. Näin ollen, jos jollain on siistiä matalaa pöytää ja paria mukavasti istuttavaa nojatuolia ylimääräisenä, niin ei muuta ku yhteydenottoa, voisin poistella ittelleni.
Olihan siellä Rollossa muutaki, pari kaveria tapasin ja Tervarit nappas mukavan 5-1 -voiton Muurolasta. Lopulta paluumatkalle lähtiessä maanantaina ajatus vaan virtasi täysin esteettömästi. Yksin millä tahansa kulkuneuvolla liikkuessa mun ajatus on täysin pysäyttämätön, pyöräillessä pyörii asiat yhtä lailla mielessä kuin autossa tai junassa istuessa. Lentokoneessa jostain syystä lähinnä vaan nukun. No siinä pohdiskelin seuraavia kirjoittelunaiheita, muutamaa elämääni vaikuttavaa naista, taloutta (sekä henkilökohtaista että yleisesti) ja monia muita asioita, kun puhelin pärähti soimaan.
Vastasin ja kuulen lopun soittajan ensimmäisestä lauseesta "... Haminasta, terve!" No vastailen tietenkin parilla sanalla ja kaverihan on soittelemassa Iin Haminasta ja tarjoaa töitä. Viikonlopulla laitoin ilmoituksen Iin kouluille, että voin ottaa sijaisuuksia vastaan ja maanantaina tulee puhelu. Ensi viikolla olisi kolme päivää töitä tarjolla ja totta kai menen ne tekemään. Voi kunpa työmarkkinoilla olisi aina näin helppoa...
Puhelun jälkeen painauduin taas ajatuksiini, kunnes Tervolassa Louen kohdalla katson, että onpa bussia odottava pariskunta keskellä tietä. Juuri ennen kuin ohitan heidät, nostavat he peukkunsa ylös ja minä jarruttelen kohdille. Pariskunta osoittautuu italialaisiksi psykologeiksi, jotka ovat reissanneet viikon verran Venäjällä Moskovasta Murmanskiin ja tulleet sitten Ivalon ja Rovaniemen kautta matkaten nyt kohti Mikkeliä. Kerron, että he pääsevät kyydissäni Ouluun ja he tarttuvat tilaisuuteen oitis. Lopulta ajelin Liminkaan asti, että pääsivät Jyväskylän tien varteen eikä tarvinnut laittomasti motarilla liftata, olivat tyytyväisiä.
Itse ajelin kotiin ja aloin valmistautua päivän tärkeimpään koitokseen Vitosdivarin kärkikamppailuun Pattijoen Tempausta vastaan. Otteluhan päättyi lopulta lukuisista paikoistamme huolimatta 0-0 ja nousumme jäi varmistumatta. Fiilis ei ollut paras mahdollinen, mutta loppujen lopuksi positiivinen kokemus. Tiukka ja hyvätasoinen jalkapallo-ottelu, jossa sai oikeasti juosta itsensä puhki. Illalla jalkapöydän mustuessa, sisäsyrjän isohkoa puhjennutta rakkoa puhdistellessa ja kipeytyneitä paikkoja unohdellessa ajatus virtasi taas aivan uudella tavalla. Tajusin jälleen, että tällaisten asioiden vuoksi me elämme. Tunteiden, tuskien, toivon ja hyvän mielen vuoksi on mukava elää.
Tänään maksoin metsästyskortin ja torstaina pitäisi isän kanssa mennä näyttämään aseita poliisilaitokselle sekä hakea aselupia. Jännittää melko paljon, koska lupakäytäntö on kuulemma nykyisin haastava. Sen lisäksi jännittää myös itse metsästys, en ole koskaan tappanut mitään paarmaa suurempaa vedenpinnan päällä elänyttä olentoa. Kymmenettuhannet tauluihin tai maastomaaleihin ammutut luodit armeijassa eivät paljon paina, kun tähtäimessä on jänis, sorsa tai hirvi. Toisaalta, mistä saa puhtaampaa ja paremman elänyttä liharavintoa syödäkseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti