Maailmanmestari
Valentin Konosen mukaan terveillä jaloilla on kiva kävellä. Samaa
termistöä ovat käyttäneet velanperintään erikoistuneet
herrasmiehet ympäri maailmaa. Monelta suomalaiselta kysyttäessä
tärkeintä elämässä on terveys. Aivan oikein, ei raha, vaan
terveys. Silti minä haluan hakea rahallisia säästöjä
terveydenhuollosta.
Suomen terveydenhuoltomenot olivat THL:n uusimman, löytämäni,
laajan tilastoinnin mukaan vuonna 2011 17,1 miljardia euroa.
(http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/110448/Tr06_13.pdf?sequence=4)
Se on 9 prosenttia BKT:stamme ja jopa hieman yllättäen myöskin
alle OECD-maiden keskiarvon 9,7 prosentin sekä EU15-maiden
keskiarvon 10,4 prosentin. Saman tilaston mukaan Suomen julkisen
talouden (esim. valtio & kunnat) osuus terveydenhuollon kuluista
on Pohjoismaiden alhaisin, 75,5 prosenttia.
Minun ratkaisuni säästökohteiksi terveydenhuollon puolella ovat
hyvin yksinkertaisia. Ensinnäkin kierrätän vanhan idean yksityisen
sairaanhoidon Kela-korvausten lopettamisesta. Valtiomme käyttää
Kelan kautta noin 200 miljoonaa euroa tukeakseen yksityisten
palveluiden käyttöä. Joku voisi kuvitella, että tämä on hieno
juttu, koska se vie jonoja pois julkisista palveluista. Näin ei
kuitenkaan ole, järjestelmämme on rakennettu niin, että
käytännössä yksityisen lääkärin palkkion ollessa esimerkiksi
100 euroa, asiakas maksaa 80 euroa ja Kela lopun. Ja tällä
lääkärillä on käytössään myös julkinen koneisto, hän saa
kirjoittaa lähetteen julkiselle puolelle jatkotutkimuksiin.
Tällä tavoin yksityinen sektori pystyy siis keräämään kermat
päältä siirtämällä potilaan jatkohoitoon julkisen puolen
kannettavaksi ja tuosta hinnasta voi myös nopeasti oivaltaa, että
ei köyhimmällä kansanosalla ole mitään asiaa yksityiselle
lääkäriasemalle maksamaan palveluista tuollaista hintaa. Toisin
sanoen, Kelan yksityiselle sektorille antamat tukijaiset ovat
tulonsiirto kansalta hyvintoimeentulevalle kansanosalle. Minun
mielestäni hyvinvointivaltio ei voi toimia näin, varsinkaan
tilanteessa, jossa monet yksityiset lääkäripalvelut pyöräyttävät
voittonsa veroparatiisien kautta.
En kuitenkaan odota, että
koko 200 miljoonaa euroa säästyisi, vaan sillä voitaisiin tukea
julkisten terveydenhuoltopalveluiden kehittämistä tai pyrkiä
sosiaalisin investoinnein kehittämään tulevaisuuteen terveempiä
sukupolvia. Eräs tällainen investointi voisi olla Kanadassa
käytössä oleva lapsen urheiluharrastuksen verovähennysoikeus.
Kanadassa vanhemmat saavat vähentää verotuksesta 500$:a lapsensa
tai puolisonsa lapsen urheiluharrastuksen tukemiseen käytetystä
rahasummasta, esimerkiksi lisenssi- tai kuukausimaksuista. Kanadassa
viiden vuoden kuluksi on valtiollisella tasolla laskettu noin 270
miljoonaa Kanadan dollaria, jolloin asukaslukuun suhteutettuna
vastaava lukema olisi Suomessa noin 25 miljoonaa euroa viidessä
vuodessa eli viisi miljoonaa per vuosi.
Parempina
taloudellisina aikoina tai miksi ei nytkin, voitaisiin tuki lisätä
myös kulttuuriharrastusten puolelle, sillä myös
kulttuuriharrastuksilla on hyvä kaiku ihmisen hyvinvointiin.
Kokonaisuudessaan laskisin pelkästään näillä toimin säästetyksi
noin 100-150 miljoonaa euroa välittömästi ja tulevien terveempien
sukupolvien kasaantuva taloudellinen vaikutus olisi huomattavasti suurempi, jopa
miljardiluokkaa. Jäljellä tulevien vuosien säästötavoitteesta on siis
noin 2,85 – 2,9 miljardia euroa, säästöjä on tehtävä ja
tulovirtoja lisättävä.
Seuraavassa kirjoituksessani
perehdyn suurempiin säästöihin, jotka uskon saatavan
sairauspoissaolojen vähentämisellä. Kokoomukseltahan tuli tähän
ehdotus, että ensimmäinen sairauspäivä menisi työntekijän
omasta pussista.
(http://yle.fi/uutiset/palkaton_sairauspaiva_jakaa_kokoomuslaiset/6325190)
Minun keinoni on toisenlainen.
Prahassa 18.2.2014
Ville
Luotola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti